"Eikö teidän sopisi maksaa edes osaa?" tiedusti Denry yhä suopeampana.
"Sopisi!" huudahti Ruth. "Sopii varsin hyvin, mutta minä en halua. En maksa penniäkään, ennenkuin on pakko. Koettakoon herra Herbert Calvert pahintaan, silloin maksan. Mutta en ennen! Ja koko kaupunki saa kuulla kaiken herra Herbert Calvertista!"
"Vai niin", nauroi Denry keveästi.
"Sopisi!" toisti Ruth ylenkatseellisesti. "Luullakseni jokainen
Bursleyssä tietää, että minun toimintapiirini kasvaa vuosi vuodelta!…
Sopisi!"
"Se on siis lopullinen vastauksenne, neiti Earp?"
"Niin on!" sanoi neiti Earp.
Denry nousi. "Silloin minun ei auta tehdä muuta kuin lähettää tänne häätömies huomisaamuna varhain." Hän olisi voinut sanoa: "Silloin ei minun auta tehdä muuta kuin lähettää tänne kimppu orkideoja."
Toinen mies olisi tuntenut mielenliikutusta ja mahdollisesti tuonut sen julki. Mutta ei Denry, vuokrainkerääjä ja pienten ja suurten kiinteistöjen hoitaja. Denryssä oli useita eri ihmisiä, mutta hänellä oli suuri lahja pitää erillään kaksi eri Denryä huomatessaan joutuneensa mutkalliseen tilanteeseen.
Ruth Earp nousi myöskin. Hän antoi silmäluomensa painua ja katseli vierastaan niiden alta. Ja sitten hän alkoi vähitellen hymyillä.
"Minua halutti vain nähdä, mihin te ryhtyisitte", hän sanoi matalalla, tuttavallisella äänellä, josta jokainen vihamielisyyden piirre oli äkkiä kadonnut. "Te olette kummallinen ihminen", hän jatkoi omituisesti, ikäänkuin viehättyneenä Denryn yksilöllisyyden tarjoamiin arvoituksiin. "Minä en tietenkään päästä asioita niin pitkälle. Minua halutti vain nähdä, mitä te sanoisitte. Minä kirjoitan teille tänä iltana."