"Tietysti se levisi ympäri kaupunkia. Rouva Fearnsin tyttö, Annunciata — mikä naurettava nimi — on minun oppilaitani — nuorin kaikista."
"No niin", virkkoi Denry hetken vaiettuaan, "minua ei tietenkään haluttanut päästää Fearnsiä mestaroimaan."
Ruth hymyili myötämielisesti. Denry tunsi, että he ymmärsivät toisensa syvästi.
"Tuossa laatikossa on savukkeita", sanoi Ruth uuninreunakkeelle viitaten, kun Denry oli ollut siellä puoli tuntia.
"Sallitteko todellakin?" mutisi Denry.
Ruth kohotti kulmakarvojaan.
Isommassa rasiassa oli myöskin hopeinen tulitikkulaatikko. Kaikki yksityiskohtaisesti järjestyksessä. Denrystä tuntui siltä, että hän seisoi vuorella ja hänen tarvitsi vain laskeutua kiertelevää polkua joutuakseen luvattuun maahan. Hän oli peräti tyytyväinen siihen maailmanmiehen tapaan, millä hän oli sanonut: "Sallitteko todellakin?"
Hän tuprutteli savua hellävaroen. Ja savuke huuliensa välissä ja heiluttaen vasemmalla kädellä tulitikun sammuksiin hän kysyi:
"Poltatteko itse?"
"Kyllä", sanoi Ruth, "mutta en julkisesti. Minä tunnen miehet."