III.
Hän palasi myöhään samana yönä Urheiluklubista vietettyään siellä hauskan illan, jota oli kestänyt kello yhteen asti. Juuri työntäessään äitinsä mökin isoa avainta lukkoon hän havaitsi merkillisen ilmiön Broughaminkadun yläpäässä, missä tämä liittyy P. Luukkaan aukioon. Ja sitten hän erotti lämpimän kesäyön kaasuvaloisessa hämärässä epämääräisen suorakulmaisen laitteen liikkuvan verkalleen Broughaminkadun rinnettä kohti.
Siellä tuli muuttovaunut.
Mutta tavatonta ei ollut se, että siellä tuli muuttovaunut, vaan että ne liikkuivat omasta voimastaan ja tahdostaan. Sillä edessä ei ollut mitään hevosia, ja Denry näki, että kaksoisaisat oli nostettu kohtisuoraan ylöspäin, kuten ajurit tekevät riisuttuaan hevoset valjaista. Muuttovaunut olivat lähteneet karkuun. Ne olivat huomanneet koston päivän koittavan ja pakenivat. Vartijat olivat kaikesta päättäen jättäneet jarrun kiinnittämättä, ja nyt ne olivat päässeet irralleen.
Ne laskeutuivat ensimmäisen osan Broughaminkatua suuruudelleen sopivalla arvokkuudella ja samalla haavaa ilmeisesti tajuten tilanteen hullunkurisuuden. Sitten ne tuntuivat sanovan itselleen: "Muuttovaunut ovat aina muuttovaunuja." Sitten ne tekeytyivät typerän vakaviksi kuin mies, joka on täysin varma siitä, ettei ole humalassa. Siitä huolimatta ne pysyttelivät verraten hyvin keskellä katua, mutta ikäänkuin katu olisi ollut pingotettu köysi.
Ryminä kasvoi, mikäli ne lähestyivät Denryä. Hän veti avaimen äitinsä mökin ovesta ja pisti sen taskuunsa. Hän oli aina parhaimmillaan ratkaisutilanteessa. Ja muuttovaunujen hyökkäys oli ilmeisesti vaarallinen tilanne. Alempana kävi Broughaminkadun rinne uhkaavammaksi, ja oli mahdollista, että muuttovaunut, jotka olivat päättäneet pysyä muuttovaunuina, siirtäisivät kadun alapäässä olevat ihmiset yht'äkkiä vuoteestaan. Muuttovaunut, joiden into on herännyt, saattavat kyetä hämmästyttäviin suorituksiin. Kokonaiset kadut voivat luhistua niiden tieltä.
Kun muuttovaunut kulkivat Denryn ohitse noin puolen neljättä engl. peninkulman nopeudella tunnissa, hän hypähti tai paremminkin kapusi niihin menettämättä tässä työssä muuta kuin hattunsa, joka jäi hänen äitinsä oven edustalle todistamaan, että poika oli käynyt siellä ja poistunut harvinaisten olosuhteiden vallitessa. Denryssä oli herännyt oivallinen ajatus pudottaa aisat alas toimimaan jarruina. Mutta ollen tottumaton käsittelemään aisoja tämä toimitus kävi häneltä jotensakin hitaasti, ja ennenkuin ensimmäinen aisapari oli pudonnut, kiitivät muuttovaunut jo kahdeksan peninkulmaa tunnissa ja jyrkin kohta oli vielä edessä. Sitä paitsi vasemmanpuoleisen aisaparin pudottaminen lennätti vaunut vasemmalle, ja Denry sai pudotetuksi toisen parin parahiksi pelastaakseen tielle joutuneen lyhtypatsaan. Kaivellen ja kyntäen kadun pintaa nuo neljä aisanpäätä antoivat muuttovaunuille jotain ajateltavaa muutaman sekunnin ajaksi. Mutta onnettomuudeksi kadun jyrkkyys yllytti niitä itsepintaisiin oikkuihin, ja muutamaa sekuntia myöhemmin olivat kaikki neljä aisaa poikki ja muuttovaunut tuntuivat vainuavan aukean lakeuden olevan edessään. (Todellisuudessa oli edessä kanava.) Sitten Denry keksi jarrun ja kävi raivoisasti rautakammen kimppuun. Hän väänsi ja käänsi sitä nelisenkymmentä kierrosta. Siitä ei tuntunut olevan mitään apua. Ihmeellisintä oli, että muuttovaunut pysyttelivät keskellä katua. Hetken kuluttua Denry saattoi hämärästi erottaa kanavatelakan muurin ja kaksinkertaiset puuportit. Hän ei voinut hypätä pois; muuttovaunut olivat nyt pikajuna, ja epäilen, olisiko hän hypännyt pois, vaikka se ei olisikaan ollut mieletöntä. Hänen itsepintaisuutensa oli sitä lajia, joka vie vaikka surman suuhun pelkästä huvista. Viimeiset viisi-, kuusikymmentä kyynärää Broughaminkatua olivat tasapintaa, ja muuttovaunut talttuivat hiukan kiireessään. Denry saattoi nyt kaasulampun valossa selvästi nähdä telakan portin ja siinä suurin kirjaimin maalattuna:
SHROPSHIREN UNION KANAVA OSAKEYHTIÖ
Yleinen Kuljetusliike
Pääsy asiattomilta kielletty.