Näissä jäähyväisissä tunnettiin enemmän kuin sanottiin.
He astuivat peräkkäin tuhoutuneesta kanavaportista, kulkiessaan tarkastaen katua. Kaupungintalon kello löi kolmea, kun Denry kapusi äitinsä portaita. Hän ei ollut nähnyt ainoatakaan sielua.
IV.
Tarkkaa yksityiskohtaista totuutta ei saanut koskaan tietää useampi kuin kaksi Bursleyn asukasta. Se näytti kuitenkin olevan varmaa, että koettaessaan estää karanneita muuttovaunuja tuhoamasta kaupunkia Denry oli ajanut niiden mukana kanavaan. Romanttista retkeä pidettiin täysin luonteenomaisena Denrylle. Tämän totuudensaaren ympärillä kuohui tarumainen meri juoruja, jossa väite iski väitettä vastaan ja Denryn ja Ruthin nimet törmäsivät yhtä mittaa vastakkain.
Herra Herbert Calvert vilkaisi omituisesti ja ehkäpä ivallisestikin Denryyn, kun tämä saapui ja ojensi kymmenen puntaa (palkkio vähennettynä), minkä summan hän sanoi neiti Earpin suorittaneen tilinsä hyväksi.
"Kuulkaahan nyt", sanoi pikku Calvert kiilto kurjissa pienissä silmissään. "Teidän täytyy toimittaa jäännös viipymättä."
"Hyvä on", sanoi Denry, "kyllä toimitan."
"Oliko hänellä aikomus livistää?" tiedusti Calvert.
"Ei ensinkään!" vakuutti Denry. "Se oli peräti hullunkurinen erehdys. Muuta selitystä en voi ajatella kuin että nuo vaunut olivat joutuneet väärään taloon."
"Onko hän saanut teidät pauloihinsa?" kysyi Calvert hämmästyttävän julkeasti.