Asian laita oli sellainen, että äskeinen vieras himmensi hänen haaveensa naisesta. Kello kahdelta tämä oli ollut hänelle pelkkä nimi. Viittä minuuttia myöhemmin hän oli rakastunut häneen. Hän tunsi syvää kiitollisuutta sen johdosta, että sattui olemaan parhaissa pukineissaan seurakunnan seniltaisen teekokouksen varalta.
Kun Denry silmäili rouvan tanssiaisvieraiden luetteloa, juolahti hänen päähänsä hurja ajatus lähteä itsekin tanssiaisiin. Herra Duncalf hoiteli hääräilevästi ja nöyränä koko kutsukoneistoa kreivittären puolesta. Hän oli laatinut pikku luettelon omista tuttavistaan, jotka oli kutsuttava. Useita valtuusmiehiä oli pyydetty tekemään samoin. Sen vuoksi oli yhdistettävä puoli tusinaa luetteloita. Yhdistämistyö jäi Denryn huoleksi. Mikään ei ollut sen helpompaa kuin liittää E. H. Machinin nimi huomaamattomasti luettelon keskivaiheille! Ei mikään ollut helpompaa kuin hukata epähuomiossa alkuperäiset luettelot, niin että jonkin erikoisen nimen herättäessä epäilyksiä siitä ei voinut tehdä ketään vastuunalaiseksi ryhtymättä liian arkaluontoisiin kuulusteluihin. Keskiviikkona Denry sai viehättävän kortin, jossa kreivitär sirosti kaiverretuin kirjaimin toivoi saavansa nauttia hänen seurastaan tanssiaisissa; ja tuorstaina hänen nimensä merkittiin niiden joukkoon, jotka olivat vastanneet kutsuun myöntävästi.
IV.
Hän ei ollut koskaan käynyt tanssiaisissa. Hänellä ei ollut frakkipukua eikä aavistustakaan tanssista.
Hän oli omituinen, epäjohdonmukainen sekoitelma rohkeutta ja arkuutta. Minä ja te olemme luonteeltamme johdonmukaisia; me olemme joko sitä tai tätä, mutta Denry Machinissa ei ollut laisinkaan johdonmukaisuutta.
Kolme päivää hän epäröi, ja sitten hän hiipi salaisesti vavisten puhuttelemaan Shillitoeta, nuorta räätäliä, joka oli vast'ikään aloittanut oman liikkeen ja keräili ympärilleen kaupungin keikarinuorisoa.
"Haluaisin saada frakkipuvun", sanoi Denry.
Shillitoe, joka tiesi Denryn ansaitsevan ainoastaan kahdeksantoista shillinkiä viikossa, vastasi vain pintapuolisen kohteliaasti, ettei frakkipuvusta voinut olla puhettakaan; hän oli jo ottanut vastaan enemmän tilauksia kuin saattoi suorittaa itseään tappamatta. Koko kaupunki oli noussut kuin yhtenä miehenä vaatimaan frakkipukua.
"Aiotteko sitten tanssiaisiin?" tiedusti Shillitoe muka suojelevasti, mutta itse asiassa hiukan ihmetellen.
"Aion", sanoi Denry; "entä te?"