Mutta salaisesti hän oli ylpeä itsestään.
V LUKU.
Kauppalaiva.
I.
Ratkaiseva kohtaus, siitä pitäen historiallinen, tapahtui "Johnin koppeliksi" nimitetyssä mökissä — John oli Llandudnon aallonmurtajan vaiheilla asustavan merikansan tunnustamaton johtaja. Tuota köysistön koristamaa tupaa valaisi alkeellisen muotoinen öljylamppu, ja appelsiinilaatikon ympärillä, jolle lamppu oli sovitettu, istuivat Denry, pelastusveneen omistaja Cregeen ja John itse (ikäänkuin antaakseen puolivirallisen leiman mahdollisille toimituksille).
"No niin, tässä se on?" sanoi Denry ojentaen Cregeenille paperipalan.
"Mitäs tämä merenteeraa?" kysyi Cregeen ottaen paperin isoihin sormiinsa ja tirkistellen sitä, ikäänkuin se olisi ollut papyruskäärö.
Mutta hän tiesi varsin hyvin, mikä se oli. Se oli viidenkolmatta punnan maksuosoitus. Sitä hän ei tietänyt, että lukien mukaan varemmin sinä päivänä suoritetut kymmenen puntaa se edusti erittäin suurta osaa niitä Denryn säästöjä, jotka olivat pelastuneet hänen kihlausajastaan. Cregeen tarttui kynään, ikäänkuin se olisi ollut tulitikun pätkä, ja kirjoitti kuitin. Löydettyään sitten leimamerkin liiviensä taskusta villanuttunsa alta hän pisti sen suuhunsa, minne se hävisi pitkäksi aikaa. Lopulta Denry sai kuitin, ja se todisti hänen nyt omistavan kaikkine varusteineen ja purjeineen pelastusveneen, joka ennen oli tunnettu Llandudnon nimellä, mutta oli sillä haavaa ilman nimeä.
"Onkos aikomus ruveta elämään siinä?" tiedusti verraten harvasanainen
John.
"Ei siinä, vaan siitä", vastasi Denry.