"No niin", sanoi Denry, "tulkaa syömään päivällistä kanssani
Majesticissa."
Majestic-nimi kohotti hänet lopullisesti "nuoren miehen" arvoasteelta. Se oli aallonmurtajan läheisyyteen rakennettu uusi hotelli, joka kehui ilmoituksissa olevansa koko kreivikunnan komein. Mikä oli varsin rohkeata, kun ottaa huomioon Cardiffin majatalojen upeuden. Siinä oli kaksi sataa makuuhuonetta ja tarjoilijoita, jotka osasivat englantia puutteellisesti; ja sen hintoja pidettiin tarumaisina.
Loppujen lopuksi lienee näistä neljästä hämmästynyt ja säikähtänyt eniten Denry itse. Hän ei ollut koskaan pitänyt kenellekään päivällisiä. Hän ei ollut koskaan syönyt itsekään päivällistä iltasella. Hän ei ollut koskaan käynyt Majesticissa. Hän ei ollut koskaan uskaltanut astua Majesticiin. Hänellä ei ollut aavistustakaan niistä salaperäisistä alkuvalmisteluista, joihin on ryhdyttävä pidettäessä päivälliset yleisessä paikassa.
Mutta seuraavana aamuna hän myi pelastusveneen kolmestakymmenestä viidestä punnasta eräälle venemiesten yhtymälle, jonka päänä oli heidän johtajansa John. Ja hän vannoi itsekseen pitävänsä kunnolliset päivälliset, vaikka ne sitten maksaisivat hänelle purren koko hinnan. Sitten hän kohtasi rouva Cotterillin, joka astui ulos eräästä myymälästä. Kohtalon omituisesta sallimuksesta rouva Cotterill alkoi heti puhua. Ja vanhana pikakirjoittajana Denry laski vaistomaisesti, ettei edes Thomas Allen Reed olisi kyennyt merkitsemään rouva Cotterillin puhetta sanasta sanaan. Tämän kasvot koettivat ilmaista tuskaa, mutta niistä loisti mielihyvä. Sillä hän huomasi joutuneensa jännittävään tilanteeseen, jonka hän saattoi hyvin ymmärtää.
"Voi, voi, herra Machin", hän sanoi, "ajatelkaas nyt, mitä on tapahtunut? En oikein tiedä, kuinka sen teille kertoisin. Tehän kutsuitte meidät päivällisille huomiseksi ja asia on sovittu, ja nyt neiti Earp sähkötti meidän Nellielle, että hän aikoi saapua huomenna viettämään pari päivää meidän seurassamme. Nähkääs, Ruth ja Nellie ovat niin ihmeen hyviä ystäviä. Nyt siitä syntyy aika sotku. Minä en tosiaankaan tiedä, mitä meidän on tehtävä. Mitä ihmettä Ruth sanoisikaan, jos jättäisimme hänet yksikseen juuri ensimmäisenä iltana? Kyllä hän minun mielestäni olisi voinut —"
"Teidän pitää ottaa hänet mukaanne", sanoi Denry.
"Mutta ettekö te — eikö teistä — eikö hän — eikö se —"
"Ei ollenkaan", virkkoi Denry. "Minun mielestäni se olisi perin hauskaa."
"Te olette tosiaankin oikein järkevä", sanoi rouva Cotterill. "Johan minä sanoinkin herra Cotterillille aamiaispöydässä — minä sanoin hänelle —"
"Minä kutsun lisäksi valtuusmies Rhys-Jonesin", sanoi Denry.
"Hän on täkäläisen valtuuston huomattavimpia jäseniä ja
Pelastusvene-yhdistyksen paikallissihteeri. Me olemme hyviä ystäviä."