Useat kauppiaat muodostivat syyskaudella joulua varten kulutusklubeja — hanhiklubeja, kalkkunaklubeja, viskyklubeja. Heidän vaatimattomat asiakkaansa suorittivat määrätyn summan viikossa kauppamiehelle, joka otti tallettaakseen sen ilmaiseksi, ja sovitun ajan tultua he perivät koko summan tavaroissa — kuolleina tai elävinä, syötävänä, juotavana tai yllä käytettävänä. Denryn aivot synnyttivät ajatuksen yleisestä säästöklubista. Hän suunnitteli sen käsittämään Kaupunkiviisikon jokaisen jäsenen. Hän näki neljänkymmenen tuhannen työläisperheen suorittavan viikkomaksunsa hänen klubiinsa. Hän näki säästöklubinsa tekevän sopimuksia koko alueen kaikkien pääliikkeiden kanssa, niin että säästöklubin jäsenet saattoivat ostaa klubin pileteillä missä kulloinkin halutti. Hän näki säästöklubinsa paisuneena niin mahtavaksi, ettei yksikään kauppias tullut toimeen rupeamatta liikeyhteyteen sen kanssa. Hän oli saanut koko Llandudnon suorittamaan saman teon päivittäin melkein kokonaisen huvikauden ajan, ja nyt hän halusi saada koko avaran Kaupunkiviisikon suorittamaan saman teon hänen hyödykseen iankaikkisesti.
Ja päälle päätteeksi hän voisi esiintyä ihmisystävänä. Hän totuttaisi työmiehen ja tämän vaimon säästäväisyyteen. Hän hoitaisi työläisen rahoja tämän itsensä käytettäviksi; ja säästääkseen työläiseltä vaivan hän kävisi itse työläisen kotona noutamassa työläisen rahoja. Sitä paitsi hänellä oli tarjottavana erikoinen houkutuskeino, joka lisäksi osoitti hänen säästöklubinsa tavallisia klubeja suunnattomasti paremmaksikin: hän sallisi työläisen käyttää klubimaksunsa täyden määrän heti, kun vain puolet siitä oli maksettu. Suoritettuaan siis kymmenen shillinkiä Denrylle työläinen saattoi ostaa punnan arvosta tavaraa Denryn valitsemasta myymälästä, ja Denry maksaisi viipymättä täyden hinnan myymälään, mutta keräisi erotuksen viikoittain käymällä itse työläisen kotona. Mutta tämä ennakko-osto-oikeus tulisi menetetyksi tai lykätyksi, jos työläisen varemmat suoritukset olivat osoittautuneet epäsäännöllisiksi.
Ja Denry lahjoittaisi kaikki nämä ihmeelliset edut työläiselle ottamatta siitä mitään maksua. Jok'ikisen suorittamansa pennin saisivat jäsenet itse käyttää. Yritys oli suunnattoman filantrooppinen.
Denryn vaatimaton palkkio oli tuleva kauppamiehiltä, joille tämä uusi suunnitelma tuottaisi virtanaan uusia liikkeisiä. Heidän oli myönnettävä hänelle ainakin kahden pennyn hyvitys shillinkiä kohti kaikista ostoista, mikä tekisi yli 16 prosenttia hänen pääomalleen; ja hän uudistaisi pääomansa kolme kertaa vuodessa. Hän arvioi, että viisikymmentä prosenttia vuodessa riittäisi käyttökustannuksiin ja jäisi vähä ylitsekin.
Tietysti hänen oli taivutettava puolelleen kauppiaat. Hän ajoi muulillaan Hanbridgeen ja valitsi ensimmäiseksi Bostockin, Kaupunkiviisikon suurimman, joskaan ei hienoimman villatavaramyymälän. Hänen onnistui saada toiminimi vakuutetuksi joka suhteessa paitsi omaan vakavaraisuuteensa nähden. Toiminimi Bostock teki sellaisen vihjauksen, että hän näytti liian ilmeisesti poika-pahaselta voidakseen olla vakavarainen. Vastaukseksi hän tarjoutui sijoittamaan sen huostaan viisikymmentä puntaa, ennenkuin ryhdyttäisiin liiketoimiin, ja uudistamaan summan etukäteen heti, kun hänen klubinsa jäsenet olivat sen kuluttaneet. Maksuosoitukset puhuvat selvää kieltä. Lähtiessään hänellä oli luettelonsa ensimmäisenä Bostockin nimi, ja sitä hän käytti tehokkaana todistuskappaleena toisissa myymälöissä. Mutta hänen nuoruutensa herättämä ennakkoluuloisuus oli voimakas ja yleinen. "Aivan oikein", vastasivat liikemiehet, "teidän puheenne on kyllä paikallaan, mutta te olette niin nuori." Ikäänkuin vihjatakseen, että miehen täytyy olla joko roisto tai narri, ennenkuin on täyttänyt kolmekymmentä, samaten kuin hänen täytyy olla joko narri tai lääkäri neljäkymmentä sivuutettuaan. Kaikesta huolimatta hän oli jo saanut luetteloonsa useita kymmeniä myymälöitä.
Hänen äitinsä sanoi:
"Miksi et kasvata itsellesi partaa? Nyt sinä kulutat rahaa partaveitsiin ja hiaisimiin, saippuaan ja harjoihin ja sitä paitsi neljännestunnin ajastasi joka päivä — ja vielä viillät kasvoihisi haavoja — estääksesi vain saamasta sellaista, mikä olisi sinulle suureksi avuksi liikehommissa. Parrakkaana sinä näyttäisit ainakin yhdenneljättä ikäiseltä. Isälläsi oli komea parta, ja saisit sinäkin sellaisen, jos haluaisit."
Tämä oli ylevää viisautta. Mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Asia oli sellainen, että hänessä oli jonkin verran keikaria.
Lopulta hänen suunnitelmastaan ei puuttunut muuta kuin "oikein hyvä alkupotkaisu", kuten Denry sitä nimitti. Lyhyesti sanoen hieno ilmoitus, joka panisi lumipallon liikkeelle. Hän olisi voinut saada Merkkitorven koko ensi sivun (siihen aikaan) viidelläkolmatta punnalla. Mutta hän oli niin tottunut ilmoittamaan ilmaiseksi tavalla tai toisella, että tuntui vastenmieliseltä maksaa sellaisesta. Silloin hän tuli ajatelleeksi Chellin kreivitärtä, joka sattui oleskelemaan Knypessa. Jos hän saisi tuon korkean ylimyksen, tuon entisen pormestarittaren, tuon hurmaavan haltiattaren, tuon paikkakunnan hyväntekijättären rupeamaan hänen säästöklubinsa suojelijattareksi, silloin olisi menestys taattu. Kaupunkiviisikossa virnisteli jokainen kreivittärelle sanoen häntä hätiköksi; hänet oli siellä ristitty "Intoilevaksi Irikseksi" (Iris oli muuan hänen yhdestätoista ristimänimestään). Kaupunkiviisikon väestö oli hurjan demokraattista — teoriassa. Käytännössä kreivitärtä palvottiin; hänen hymynsä oli ainakin viiden punnan arvoinen ja hänen teekutsustaan oltiin valmiit maksamaan mitä tahansa. Vilpittömämmin ei häntä olisi voitu jumaloida edes Yhdysvalloissakaan, yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden kotimaassa.
Denry sanoi itselleen: