"Ja miksi en voisi saada hänen nimeään suojelijattareksi? Minun täytyy saada hänen nimensä suojelijattareksi."
Siitä aiheutui hänen matkansa Sneyd Halliin, joka oli muuan Chellin jaarlien vanhoja koteja.
III.
Hän oli monesti ennenkin käynyt Sneyd Hallissa — kuten useimmat Kaupunkiviisikon asukkaista — sillä omistajain suopeudesta oli Sneydin puisto aina avoinna yleisölle. Tuorstai- ja lauvantai-iltapäivinä oli Kaupunkiviisikon parhaita huvituksia tehdä pikku retkiä Sneydin puistoon. Mutta hän ei ollut koskaan käynyt yksityispuutarhassa. Yksityispuiston keskellä kohosi kartano suunnattoman rauta-aidan ympäröimänä, kuten eläintarhan jalopeura häkissään. Historiallisen vierailunsa syksyisenä iltapäivänä Denry astui pää pyörällä rauta-aidan kaksoisportista ja alkoi polkea leveätä ajotietä, joka johti suorana viivana kartanon valtavaa renessanssityylistä julkisivua kohti.
Niin, hän oli ehdottomasti hyvillään siitä, ettei ollut tullut muulillaan. Sikäli kuin hän läheni lähenemistään kreivittären ovea, kävivät tätä vierailua puoltavat syyt yhä naurettavammiksi. Hyödytöntä oli palauttaa mieleensä, että hän oli kerran tanssittanut kreivitärtä, kunnallistanssiaisissa ja saanut hänet huvitettuna nauramaan ja ojentanut hänelle kadonneen viuhkan. Hyödytöntä oli palauttaa mieleen, että hän oli kerrassaan harvinainen nuorukainen, jolla oli aivan erikoinen maine ja joka veti vertoja jokaiselle miehelle ja naiselle tässä maailmassa. Hyödytöntä oli palauttaa mieleen, että kreivitär oli tunnettu suopeudestaan ja halustaan edistää Kaupunkiviisikon todellista menestystä. Tämä vierailu oli mieletön.
Hänen olisi pitänyt kirjoittaa. Hänen olisi ainakin pitänyt ilmoittaa käynnistään kirjallisesti. Mutta vielä tuntia varemmin hän oli vakuuttanut itselleen, että kreivittären voisi helpoimmin valloittaa rynnäköllä, ilman minkäänlaista varoitusta tai alkuvalmistelua.
Silloin ajoi eräältä sivutieltä vaunuvaljaikko nopeasti kartanon eteen ja etuistuimelta hypähti alas lakeija. Denry ei voinut nähdä vaunujen lävitse, mutta niiden alitse hän saattoi erottaa jonkun hameet, joka astui niistä alas. Kaikesta päättäen kreivitär palasi juuri ajelulta. Hän joudutti käyntiään, sillä sydämeltään hän oli rohkea poika.
"Ei hän voi minua ainakaan syödä", hän sanoi.
Tämä väite oli aivan kumoamaton, ja kuitenkin hänen rohkeaan sydämeensä jäi järjetön pelko, että lopultakin kreivitär voisi syödä hänet. Sellainen on renessanssi-julkisivun merkillinen vaikutus.
Kestettyään (kuten hänestä tuntui) usean tunnin ajan sieluntuskia, jotka olivat hänelle aivan outoja, hän kiersi vaunujen taitse ja nousi pääportaita. Ja vaikka ajuri oli vaaraton, näyttäen kivestä veistetyltä, olisi Denry antanut kymmenen puntaa löytääkseen itsensä äkkiä klubistaan tai vaikka kirkostakin. Kartanon kiviseinä kohosi hänen ylleen kuni äkkijyrkänne. Hän etsi juuri ovikelloa jyrkänteen seinämältä, kun ovelle ilmestyi äkkiä muuan nainen. Ensinnä hän luuli tätä kreivittäreksi, ja hänen sydämensä alkoi liukua alaspäin säärien sisäpuolitse. Mutta hän ei ollutkaan kreivitär.