Meitä kävi teltassamme tervehtimässä myös muuan Ando niminen mies, joka sanoi olevansa Gurkhalaisia, mutta kävi tiibettiläisessä puvussa. Hän lupasi palata aamulla ja tuoda tullessaan hevosia meidän ostaaksemme; hän tarjoutui myös hankkimaan minulle ruokavaroja niin paljon kuin tarvitsisin aina Passaan saakka.
Näyttääksensä, että hän piti sanansa, hän palasikin illalla ja toi muassaan osan luvattuja ruokavaroja ja ilmoitti loput tulevan aamulla.
Hänen mentyänsä tuli telttaamme laama, joka tuntui siistiltä ja ymmärtäväiseltä. Hän kertoi matkustelleensa Intiassa aina Kalkutassa asti ja sanoi nyt olevansa matkalla Gartokista Lassaan, jonne hän toivoi pääsevänsä kolmen, neljän vuorokauden päästä, kun hänellä oli hyvä hevonen. Tuli toisiakin laamoja y.m. henkilöitä, jotka samoin sanoivat kulkeneensa Lassaan edellä mainitussa ajassa. Heidän tiedonantonsa lieneekin ollut likipitäin oikea, sillä koko matkan Lippu-solasta Lassaan voi hyvä ratsastaja kulkea n. kuudessatoista vuorokaudessa.
Tavallisuuden mukaan oltiin leiripaikan nimen ilmoittamisessa sangen varovaisia. Kuulin kuitenkin sitä mainittavan nimillä Toksem ja Taddju. Pohjoispuolellamme oli pieni, matala vuorisola harjanteessa, ja kun minä nyt olin nähnyt mielestäni tarpeeksi Tiibettiläisiä ja heidän olinteitansa, ajattelin, että jahka vaan saan hevosia ja ruokavaroja, menen tuosta solasta ylitse ja niin yhä harjanteen pohjoisella rinteellä kulkevaa polkua pitkin Lassaan.
Sitä paitsi alkoi Lassan valtatie harjanteen eteläpuolella käydä niin vilkasliikkeiseksi, että katsoin parhaaksi kulkea vähemmin asuttujen seutujen kautta. Aioin pitää eurooppalaisen pukuni Lassan liittyville saakka. Siellä jättäisin salapuvun, ja kun jättäisin molemmmat mieheni johonkin turvalliseen piilopaikkaan, menisin yksin kaupunkiin. Se ei kaiketi kävisi vaikeaksi, sillä kaupunkiin ei ole porttia, ainoastaan lohistunut muuri on ympärillä. Toivoin saavani ostaa Tiibettiläisiltä vaatteet ja jalkineet, ja Tiibettiläiselle välttämättömän hiuspalmikon saisin jaakkini silkinhienoista karvoista. Etten ilmaisisi itseäni huonolla Tiibetinkielen taidollani, aioin tekeytyä kuuromykäksi.
Hyvä ateria virkisti taas kaiken elonhengen, ja maata mentyäni uneksuin jo olevani Tiibetin salaperäisen "pyhän" pääkaupungin Lassan muurien sisäpuolella.
* * * * *
Yöllä heräsin melusta usean kerran, mutta mentyäni ulos katsomaan, en saanut selvää rauhan häiritsiöistä. Kun tällaista oli ennenkin öisin tapahtunut, en siitä paljon piitannut.
Aamulla tuli Ando ja pari kolme muuta Tiibettiläistä myymään meille ruokavaroja ja hevosia. Kun miesteni kanssa tein kauppaa, näin väkijoukon lähestyvän toinen toisensa perästä pienissä osastoissa; ne tulivat teltoilta. Muutamilla oli muassaan villankehruukojeet, toisilla jauhoja tsamba-pussia, toiset taas taluttivat kauniita hevosia. Ostettuamme ruokavaroja pariksi kuukaudeksi, rupesimme tekemään hevoskauppaa ja tarkastelimme joitakuita hyviä hevosia. Tunsimme olevamme ylön onnellisia, kun meillä niin lukemattomien kärsimysten ja puutteiden perästä nyt oli edessämme yllin kyllin mitä mieli teki. Tiibettiläisten käytös meitä kohtaan oli niin ystävällistä ja niin täydellisesti rehellisen kaltaista, ettei edes silmänräpäykseksi juolahtanut mieleeni heitä epäillä. Khanden Sing ja Mansing, jotka pohjaltaan olivat ensiluokan urheilioita, ratsastelivat koetteeksi milloin milläkin uljaalla hevosella ja olivat ihastuksissaan, kun nyt vihdoin olivat pääsemäisillään toivojensa perille ratsujen saamisesta. Khanden Sing oli valinnut kauniin kopukan ja huusi minua tulemaan sitä tarkastamaan ennenkuin sen maksaisin. Kun en epäillyt mitään ja kun monissa koeratsastuksissa pyssyni olisi ehkä ollut tiellä ja haitaksi noiden virmojen eläinten selässä, menin noin satakunta askelta teltastani, aseetonna paikalle, jossa Tiibettiläinen suitsista piteli tuota tulista, tarkasteltavaa varsaa. Tiibettiläisiä seurasi muassa, mutta semmoinen on tavallista kaikkialla, missä hevoskauppaa tehdään ulkoilmassa, en siihen sen enempää huomiota pannut.
Seisoin kädet ristissä selässäni ja muistan niin hyvin, kuinka tyytyväisyyden ilme levisi Khanden Singin kasvoihin, kun hyväksyin hänen ehdokkaansa.