Olin juuri kumartunut katsomaan hevosen etujalkoja, kun äkkiä joukko käsiä tarttui takaapäin niskaani, ranteisiini ja jalkoihini ja lie kaasivat minun kumoon. Taistelin epätoivon vimmassa, kunnes karistin hyökkääjät päältäni ja pääsin taas jaloilleni. Mutta toisia syöksi sijaan ja silmänräpäyksessä oli kimpussani ehkä kolmekymmentä miestä, jotka joka puolelta kävivät päälle, iskivät kiinni minuun ja onnistuivat lopulta saamaan käsiinsä pääni, käteni ja jalkani. Kolmasti he minun paiskasivat maahan, heikko kun olin ja kolmasti minä taas kimposin jaloilleni. Ponnistaen äärimmäiset voimani käytin nyrkkiäni, jalkojani ja hampaitakin, mitä milloinkin irki sain, iskin vastustajiani oikeaan ja vasempaan, kuhun kulloinkin vaan taisin ja osuin.
Heidän raukkamaista pelkuruuttansa, silloinkin kun ylivoimansa oli niin musertava, ei osaa sanoin kertoa. Ja ainoastaan sentähden enkä voimattomien voimieni avulla jaksoin puolustaa itseäni parikymmentä minuuttia heitä vastaan. Vaatteeni olivat ottelussa menneet säpäleiksi. Pitkiä köysiä heitettiin joka puolelta minua päin ja minä kietaannuin niihin lopulta niin, että tuskin sain liikutuksi. Viimein onnistui heidän heittää ja punoa köysi kaulaani ja se teki vastustajieni voiton täydelliseksi. Hurjasti he nykivät ja tempoivat köyden molemmista päistä ja olivat kuristaa minut, ja silmäni luulin pullahtavan ulos koloistansa. Olin tukehtua. Näköni himmeni, ja minä olin kokonaan heidän vallassaan. Tempasivat minun nurin, sotkivat ja potkivat minua naulakorkoisilla saappaillaan, kunnes menin tainnoksiin. Sitten sitoivat käteni selkäni taakse ja köyttivät nuorilla lujasti myös rintani, käsivarteni ja jalkani: minä olin vanki.
KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU.
Khandcn Singin rohkea vastustus. — Petollinen laama. — Tavaroilleni
anastaminen. — Laahattu leiriin. — Pomon teltta. Tuomioistuimen edessä.
— Pomo. — Laamat epäröivät. — Äkillinen muutos. — Muistikirjani. —
Uhkauksia. — Petturi Ando. — Khanden Singin urhollisuus.
Uljas Khanden Sing oli kaikin voimin taistellut pariakymmentä vihollista vastaan sekä haavoittanut useita heistä. Hänen päällensä oli hyökätty samalla kertaa kuin minun. Hän oli otellut rohkeasti, kunnes oli, niinkuin minäkin, kietaantunut köysiin, kaatunut ja kytketty. Oman taisteluni aikana olin hänen kuullut huutavan monta kertaa: "Banduk, banduk, Mansing! Jaldi, Mansing! (pyssyni, pyssyni, pian, Mansing)". Mutta väsynyt ja heikko Mansing parka oli saanut kohta kimppuunsa neljä tukevaa Tiibettiläistä, jotka hänen paiskasivat maahan ja pitelivät häntä niin suurilla voimilla kuin hän olisi ollut mikäkin vaarallinen villirosvo. Mansing oli, niinkuin jo on sanottu, filosoofi. Hän oli säästänyt itsensä kaikesta vastustusvaivasta, mutta siitä huolimatta he hänet sittenkin rääkkäsivät ja köyttivät kovasti.
Jo taistelun alussa oli terävä vihellys kutsunut paikalle noin 400 sotamiestä, jotka olivat olleet piilossa monien santakumpujen takana tai tantereen syvänteissä. Ne asettuivat pyssyt virissä kehään meidän ympärillemme.
Kaikki oli nyt hukassa. Katselin sivuilleni nähdäkseni miten miesteni oli käynyt. Veri kiehui suonissani, kun saman laaman käskystä, joka illalla oli tekeytynyt ystäväksemme, useita miehiä astui luoksemme ja rupesivat meidän taskujamme tarkastamaan. He ottivat kaikki, mitä meillä oli ja alkoivat tutkia myös tavaroitamme. Kellot ja kronometrit herättivät nakutuksellaan heidän epäluuloansa. Niitä viskattiin kädestä käteen, siksi että ne lakkasivat käymästä. Ne julistettiin sitten "kuolleiksi". Kompassit ja aneroidit heitettiin "elottomina" maahan, mutta suurella varovaisuudella kohdeltiin meidän pyssyjämme, jotka olivat teltassa, silloinkuin se revittiin.
He pelkäsivät kiväärien itsestään laukeevan, ja vasta minun ilmoitettuani — josta kuitenkin heidän epäluulonsa karttui — että ne eivät ole ladatut, uskalsivat ottaa ne ja panna anastamiensa tavaroideni luetteloon. Sormessani oli äitini antama kultasormus, jonka pyysin saada pitää. Mutta taikauskossaan he kohta luulivat, että siinä piilee joitakin salaperäisiä taikavoimia.
Muuan Nerba niminen mies, jolla sittemmin oli tärkeä osa meidän kärsimystemme historiassa, sai huoleksensa pyssyjen suojelemisen, ja häntä ankarasti varotettiin antamasta minun näitä enään nähdä. Meille kolmelle vangille, jotka siinä istuimme kädet ja jalat köytettyinä, oli sydäntä vihlova näky katsella laamojen ja upseerien niin kelvottomasti pitelevän meidän tavaroitamme, että melkein kaikki mihin he koskivat, meni pilalle. Mutta aivan inhottavaa oli heidän itaruutensa löytäissään toisen takkini taskuista, jota satunnaisesti en ollut ottanut aamulla ylleni, hopearahaa kaikkiaan noin Soo rupia. Laamat, upseerit ja sotamiehet hyökkäsivät kuin hullut takkini kimppuun ja tappelivat rahoista, ja kun järjestys saatiin palautettua, ei rahoista ollut jäljellä kuin moniaita kolikoita sillä paikalla, millin ne ensin oli pantu. Samallaisen kohtalon alaiseksi joutui toinen summa, jonka löysivät tavaroistani.
Suurinta uteliaisuutta herätti heissä kumminen, ilmaatäysi tyynyni. Sen sametin hieno pinta heitä erittäin viehätti. Toinen toisensa perästä silittelivät sillä poskiansa, samalla ihmetellen ja ihastuen siitä suloisesta tunteesta, jota tyynyyn koskettaessaan tunsivat. Mutta sillä leikitellessään ja tyynyn messinkiruuvia sormiellessaan osuikin ruuvi aukenemaan ja ilma virtasi äkisti pamahtaen ulos. Tästäkös syntyi hätärymy. Paljon arveluja sitten lasketeltiin tuosta kummallisesta kappaleesta ja mitä silläkin muka tehdään. Heidän taikaluuloinen mielensä pääsi vapaasti vallallensa, eikä minulla tietysti ollut aihetta heitä harhauksistaan päästää.