Tutkittuaan kaikki muut tavarat paitsi vedenpitävät laatikot joissa oli koneet, valokuvauslevyt ja piirustukset, näyttivät he yhtäkkiä säikähtyvän muutamista minun lausumistani sanoista niin hirveästi, että hädin kiiruin työnsivät kaikki kamsut pusseihin ja huopasäkkeihin, sulkivat ne "sinetillä" ja käskivät viedä jaakeilla kylän vahtihuoneeseen. Tämän tehtyään solmisivat kaulaamme kiedottujen köysien päät vartioittemme satulaan, irroittivat jalkamme köysistä, nousivat hevosillensa ja voittohuudoin sekä pyssyjensä paukkuessa lähtivät ajamaan ja laahaamaan meitä perässänsä kylään.
* * * * *
Viimeiset sanat miehilleni, ennenkuin meidät kylään tullessamme toisistamme erotettiin, olivat: "Älkää antako heidän nähdä, että tunnette tuskaa, vaikka he teidän mitä tekisivät!" Ja miehet lupasivat seurata kehotustani. Me vietiin nyt eri telttoihin. Minä raastettiin suurempaan, jossa ovella ja sisällä oli sotamiehiä. Minua likimmäiset olivat ensin kiukkuisia ja raakoja käytöksessään ja puheessaan. Mutta minä olin päättänyt vastata heille aina niin levollisesti ja kohteliaasti kuin mahdollista. Olin jo monta eri kertaa ennen havainnut, että Aasialaisista selkenee parhaiten, kun pysyy täydellisesti levollisena, ja nytkin ymmärsin, että jos me joskus tästä pulasta pääsisimme, se olisi mahdollista ainoastaan siten, että näyttäisimme olevamme vähintäkään piittaamatta mistään, tuli mitä tuli.
Kun teltta suljettiin, en saattanut nähdä mitä ulkona tapahtui. Mutta edestakaisin juoksevien ihmisten hälinästä sekä kirkuvalla äänellä annetuista ohjeista ja teltan ohi ajavien ratsastajien yhtämittaisesta kellonkilinästä päättäen, lienee jonkinlainen kapinatila leirissä ollut. Olin ollut leirissä noin kolme tuntia, kun sotamies tuli käskemään minua ulos.
"He aikovat lyödä häneltä pään poikki," sanoi hän kumppaneilleen, kääntyi sitten minuun ja teki kädellä merkitsevän liikkeen kaulan ympäri.
"Nikutsa (vai niin)," sanoin väliäpitämättömästi.
On muistettava, että kun Tiibettiläiselle uhataan näin tehdä, heittäytyy hän tavallisesti polvilleen ja rukoilee lakkaamatta, itkien ja nyyhkien armoa. Eipä sentähden ollut ihmeellistä, että tiibettiläiset vartiani jotenkin hämmästyivät vastauksestani, eivätkä oikein tienneet, tarkoitinko totta vai pilaa. Varmaa vaan on, että lähettilään virka-into hyvin laimeni, ja minut vietiin ulos enemmän vastenmielisesti kuin tylysti.
Sillä aikaa kun minä olin teljettynä, oli vartiatalon eteen pystytetty iso valkoinen, sinikoristeinen teltta ja sen ympärillä seisoi satoja sotilaita ja joukko kylän asukkaita. Lähemmäksi tultuani näin teltan etusivun olevan avonaisen ja teltassa seisoi joukko punaisia laamoja, heillä oli ajeltu pää ja pitkät villavaipat. Sotamiehet pysähtyivät noin 20 askeleen päähän teltasta. Köydet, jotka jo olivat ranteimiini uurtuneet, lujitettiin ja vedettiin vielä tiukemmalle. Näin Khanden Singin talutettavan esille. Mutta minä laahattiin piiloisaan paikkaan vartiahuoneen taakse, luultavasti siksi, etten näkisi mitä nyt tapahtuisi. Kuulin jonkun vihaisella äänellä kuulustelevan Khanden Singiä ja syyttävän häntä siitä, että oli ollut minun oppaani. Silloin kuului hurja ulvonta kansanjoukosta ja sitten oli ihan ääneti. Kuulin piiskan vinkuvan ja palveliani tukahutetun valituksen. Kuulen vieläkin muistissani tuon kamalan vinkumisen.
* * * * *
Nyt tuli joukko sotamiehiä minua noutamaan, ensin he taluttelivat minua ja sitten lie väkivaltaisesti tuuppasivat minun tuomioistuimen eteen.