Korkealla tuolilla keskellä telttaa istui eräs mies leveissä vaaleankeltaisissa housuissa ja lyhyessä takissa. Päässä oli hänellä korkea, kullattu nelihuippuinen lakki, jonka etusivulle oli maalattu kolme silmää. Hän oli nuoren näköinen. Pää oli kokonaan ajeltu, sillä hän oli korkeimpia laamoja eli ylilaama ja pombo, s.o. maakunnan kuvernööri, pikkukuninkaan vallalla ja voimalla varustettu pomo. Hänen oikealla sivullaan seisoi iso, lujarakenteinen punainen laama, tavaton miekka kädessä, sekä hänen takanaan ja sivullaan toisia laamoja, upseereja ja sotamiehiä.
Seisoessani ääneti ja pää pystyssä hänen edessään, hyökkäsi muutama laama esille ja käski minun polvistua. He koettivat painamalla pakottaa minua polvilleni, mutta minun onnistui pysyä pystyssä.
Kiukkuisena kiellostani lausui pombo minulle muutamia vihaisia sanoja. Mutta kun hän puhui ehjää klassillista Tiibettiä ja minä ymmärsin vaan jokapäiväistä puhekieltä, en ymmärtänyt mitä hän sanoi. Pyysin sentähden kunnioittavimmin, ettei hän käyttäisi niin hienoa kieltä, koska en sitä ymmärrä.
Tuo suuri mies joutui ihan suunniltaan näin tavattomasta pyynnöstä. Otsa rypyssä viittasi hän, että katsoisin vasemmalle. Sotamiehet ja laamat väistyivät tieltä ja minä näin Khanden Singin makaavan suullaan maassa ja hänen edessään oli laamoja ja sotamiehiä. Kaksi rotevaa laamaa alkoi piiskata häntä paksuilla, lyijynuppisilla solmuköysillä. Jätän kertomatta, mitä kamalaa nyt seurasi. Joka kerta kun köydet satuttivat hänen veristä ruumistaan, tuntui kuin olisin saanut iskun omaan rintaani. Mutta tunsin tarpeeksi Itämaalaiset, enkä siis näyttänyt vähintäkään sääliä, sillä siitä olisi vaan ollut seurauksena vielä kovempi kidutus. Pysyin siis yhtä levollisena, kuin jos olisin katsellut jotakin jokapäiväistä tapausta. Lähinnä seisovat laamat puivat nyrkkiään minulle, selittäen että seuraava vuoro olisi minun. Minä hymyilin vaan ja lausuelin: nikutsa, nikutsa (vai niin).
Pombo ynnä hänen seuralaisensa eivät tienneet, mitä minusta ajattelisivat. Sen näin heidän kasvoistaan. Ja siitä minä vaan päätin ponnistaa kaikki voimani näytelläkseni osaani loppuun asti hyvin.
Pombo oli nuori, kaunis mies, hennot melkein lapselliset kasvot, käytöksensä ja liikkeensä jotenkin hermostuneet. Hän olisi varmaankin ollut hyvin sopiva hypnoottisille nukutustempuille, ja minulla oli syytä uskoa, että hän jo usein oli ollut tämmöisten kokeiden esineenä. Nyt istui hän enemmän kuin kaksi minuuttia ikäänkuin maneettisessa unessa, silmät liikkumattomasti minuun kiinnitettyinä.
Ihmeellinen ja äkkinäinen muutos oli tapahtunut miehessä ja hänen äänensä oli käskevästä ja kiukkuisesta muuttunut lempeäksi ja ystävälliseksi. Laamat hänen ympärillään olivat ihan hämmästyksissään nähdessään herransa ja mestarinsa muuttuneen hurjasta vimmapäästä kesyksi lampaaksi. Heidän täytyi poistaa minut hänen näkyvistään ja sentähden minut vietiin sille paikalle, jossa Khanden Singiä ruoskittiin. Eivät he täälläkään saaneet minua polvistumaan, vaan heidän täytyi myöntyä siihen, että sain lyyhistyä heidän vastapäätänsä istumaan.
* * * * *
Ne molemmat laamat, jotka olivat Khanden Singin ruoskimista valvoneet, ottivat nyt esille minun muistikirjani ja karttani sekä alkoivat ankaran kuulustelun. Jos puhuisin totta, lupasivat he säästää henkeni, muuten minut ruoskittaisiin ja mestattaisiin.
Lupasin puhua totta, rankaiskoot minua tahi ei. Eräs suuri, paksu laama punaisessa silkkitakissa ja kaulus kullankirjaeltu, selitti, että minun täytyy sanoa palveliani näyttäneen minulle tien Tiibetin läpi ja että hän, Khanden Sing, oli kartat piirtänyt. Jos näin puhuisin, päästäisivät he minut vapaaksi, antaisivat saattaa minut rajan yli sekä jättäisivät minut rauhaan. Palveliani he tietysti mestaisivat, siinä kaikki, minulle eivät mitään väkivaltaa tekisi.