Munkit jotka edellisellä kerralla olivat olleet niin ystävällisiä, olivat nyt erittäin yrmeät ja epäkohteliaat. Katseltuaan meidän tuloamme, vetäysivät he kaikin luostariin ja sulkivat portin. Koko kylänväki pysytteli myös kotosalla ja pian olimme yksinämme koko paikalla.
Oli vielä pimeä, kun meidät herätettiin ja käskettiin valmistautumaan lähtöön. Kun emme kyllin pikaisesti valmistuneet, laahattiin me majatalosta ulos. Hartaasta pyynnöstämme saimme kuitenkin vielä kerran kylpeä Mansarovarissa, jonka vesi nyt kuitenkin tuntui jääkylmältä, eikä meillä ollut mitään, niillä pyyhkisimme itseämme. Noin tuntia ennen auringonlaskua nostettiin meidät jaakkien selkään ja lähdimme matkaan kolmenkymmenen ratsastajan ympäröiminä.
NELJÄSKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
Wilson ja peshkari Tiibetissä. — Tahtovat viedä meitä Lumpija-solasta.
— Me hätyytämme vartioitamme. — Lapsang. — Palaamme takaisin. — Dogmar.
— Päivän kenraalina. — Vihdoinkin Taklakotissa. — Ystävien seurassa.
— Kohtaus Nerban kanssa. — Kuinka vapaaksi pääsin. — Rajan yli. —
Tinker-sola Nepalissa. — Ystävällisiä alkuasukkaita. — Larkin. —
Takaisin Tiibettiin. — Hyvästi Mansing! — Kotona.
Kuljettuamme useita tuntia pysähdyttiin teetä juomaan. Lähellämme levähti mies nimeltä Suna, veljineen ja poikineen, jotka olin Garbjangissa tavannut. He kertoivat, että Intiaan oli tullut tietoja, että minä ynnä molemmat palveliani olisivat mestatut Tiibetissä ja että t:ri Wilson ja peshkari eli valtiollinen asiamies Karak Sing silloin olivat menneet rajan yli, hankkimaan asiasta selkoa sekä saamaan minun kapineeni pois. Olin hyvin iloinen kuullessani, että he vielä olivat Taklakotissa. Sain Sunan menemään ilmoittamaan tri Wilsonille missä olin ja että olin vankina.
Olin tuskin saanut tämän Sumalle ilmoitetuksi, kun jo vartiani kävivät hänen kimppuunsa, ja ajoivat heidät pois, sittenkun olivat ankarasti kieltäneet heitä olemasta missään tekemisissä minun kanssani. Kun taas olimme liikkeelle lähteneet, tuli eräs ratsastaja laukaten meidän luoksemme tuoden kiellon Jong Peniltä Taklakotista, ettemme saisi mennä Lippu-solan kautta, johon nyt olisimme kahdessa päivässä ehtineet, vaan että meidän tulisi lähteä kaukaista Lumpija-solaa kohti. Tähän vuoden aikaan on mahdotonta päästä tästä selästä. Meidän tulisi tehdä, mutka, johon menisi viisi- tai kuusitoista päivää ja suurimmaksi osaksi kulkea lumen ja jäitten läpi. Nälkiintyneinä ja heikot kun olimme olisi tämmöinen marssi ollut meidän kuolemamme. Pyysimme päästä Taklakotiin, mutta vartiamme kielsivät. Ja tällä välin oli Jong Pen lähettänyt uuden sanan ja sotamiehiä valvomaan käskyn täyttämistä sekä estämään meitä menemästä Lippu-solalle.
Vartiamme, joihin Taklakotista tulleet ratsastajat nyt olivat liittyneet, pakottivat meidän jättämään Lippu-tien ja me aloimme kulkea jäistä Lumpija-solaa kohti. Tämä oli meidän murhaamistamme, ja Tiibettiläiset, jotka tämän hyvin tiesivät, laskivat saavansa sanoa intialaisille viranomaisille, että me olimme Lumpija lumessa ja jäissä kuolleet luonnollisen kuoleman.
He ilmoittivat jättävänsä meidät sille kohdalle, jossa lumi alkaa, ja etteivät antaisi meille ruokavaroja, ei vaatteita eikä peittoja, ja että saisimme omin neuvoin tulla toimeen niin hyvin kuin taisimme. On turhaa sanoa, että edessämme olisi varma kuolema.
Päätimme ettemme enää kärsivällisesti alistuisi kohtaloomme, vaan että ryhtyisimme viimeiseen keinoomme. Kuljettuamme moniaita kilometriä Taklakotin tien länsipuolella, kieltäydyimme menemästä kauemmaksi siihen suuntaan. Sanoimme suoraan heille, että teemme vastarintaa, jos he pakottavat meitä. Meille on yhdentekevää, kuolemmeko heidän miekastaan vai palellummeko kuoliaaksi Lumpija-solassa.
Neuvottomat vartaat päättivät jäädä tänne yöksi, ehtiäksensä saada lähettilään Taklakotiin pyytämään uusia käskyjä. Yön kuluessa tuli käsky, että jatkaisimme matkaamme ja aamun tultua valmisti vartiostomme lähtöä Lumpijaa kohti. Silloin me kolme kokosimme vähät voimamme ja rupesimme äkkiä heitä kivittelemään. Kuuluu uskomattomalta, mutta ennenkuin heihin vielä oli sattunutkaan, lähtivät meidän urheat sotilaamme pakoon, minkä käpälistä lähti. Me lähdimme Taklakotia kohti ja meitä seurasi nuo pelkuri raukat nöyrimmästi rukoillen, ettemme enää heitä vastustaisi, vaan hyväntahtoisesti seuraisimme heitä sinne, mihin meidät veisivät. Muussa tapauksessa lyötäisiin heiltä pää poikki. Me emme välittäneet heitä kuunnella, vaan kivittämällä pidimme heitä etäällä.