Samaa kivialhoa myöden sitten tulimme leiriin aikaisin aamulla. Matka leiristä huipulle ja sieltä takaisin oli n. 17 kilometriä. Koko viime vuorokautena olin siis astunut yhteensä 30 kilometriä. Viimeksi olin syönyt edellisen päivän aamuna kuuden aikaan, joten ateriain väliä sattui tällä erää osumaan n. 23 tuntia.
Miesten levottomuus leirissä oli tällä aikaa ollut suuri. He epäilivät minun enään milloinkaan palaavan, ja he rauhoittuivat, kun ilmoitin, ettemme mene Mangshan-solasta, vaan Lumpija-solasta, josta lienee helpompi pääsy. Heti tehtiin leimuava liekki jaakin lannasta, ja kun sitten oli kello 4 aikaan runsaasti aterioittu, riisiä, lihavoimiketta, khapatia y.m. vahvistavaa, ruvettiin nauttimaan hyvin ansaittua lepoa.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Kuti-virran lähteet. — Lumpija-jäätikkö. — Pääharjun niskalla. —
Tiibetti linnunnäkemyksestä. — Mies puolijäädyksissä. — Lumpija-sola.
— Salaperäisiä jälkiä. — Ryöväriä vai vakoojiako? — Solia ja polkuja.
— Ilman poltinaineita pakkasessa. — Tasainen vuoriylänkö. — Vihdoinkin
poltin ainetta! — Kaksi salaista vakoiliaa.
Aamulla 9 jälkeen lähdimme liikkeelle. Lämpömittari osoitti 40° Fahr. teltassa; yöllä oli alin määrä ollut ulkopuolella 14°. Seurasimme Kutia pitkin vuorenjuurta 298° kompassisuuntaan. Kun kiersimme erään niemen ohitse, jossa Kuti on hyvin kapea, havaitsimme eräällä mäellä neljätoista kivipylvästä ja pyramiitia, ja näitten huipulla valkoisia kiviä sekä nuo tavalliset rukousliput. Tällä kohdalla alkaa nousu Lumpija-solaan.
Tässä yhtyy kaksi Kuti-Jangtin haaraa yhdeksi suureksi järveksi. Toinen tulee kahdesta suuresta jäätiköstä lounaassa, toinen jäätiköstä ihan solan juurella. Molempien suurien lisäjokien yhtyessä on joki ainoastaan noin 3,5 m. leveä. Tie nousi verkalleen, ensin luoteeseen ja sitten mutkassa koilliseen, kunnes me lumipeittoisella tasangolla saavuimme 5,153 m. korkeuteen.
Tähän asti olimme kulkeneet ilman erityisiä vaikeuksia tahi väsymystä. Mutta sitten olot muuttuivat. Jokainen kantaja tässä pitkässä, äänettömässä jonossa vaipui polviin jopa vyötäisiinkin asti lumeen. Oli tosiaan somaa katsella näitä kantajia, kun he liikkuivat lumikentän yli, valkoiset turpaanit kiedottuna ahvettuneitten kasvojen ympäri. Toisilla oli päässä nahkalakit, alaskäännettyine korvalippuineen, kaikilla oli pitkät lammasnahkaturkit ja pitkävartiset nahkasaappaat, monella, oli lumilasisilmät. Nähdessäni tämän pitkän, äänettömän ja vakavan joukon hengästyneenä ponnistavan yhä korkeammalle, en saattanut olla itseltäni kysymättä: montako heistä oli takaisin palaava?
Monen petollisen halkeaman vuoksi täytyi meidän liikkua sangen varovasti ja suurella vaivalla onnistui meidän päästä lähes 180 m. korkeammalle, jossa pysähdyimme jotenkin lumettomalla kalliosaarella. Sitä myöden kuin kantajat saapuivat, laskivat he kannettavansa maahan, itse istahtaen viereen. Ei kuulunut mitään mutinaa eikä tyytymätöntä sanaa kovasta työstä. Satoi lumiräntää, joka kaikki teki olon vielä ikävämmäksi. Meillä oli nyt jyrkkä rinne edessämme. Vasemmalla puolella oli jäätikkö, joka äkkijyrkkänä kohosi noin 180 m. korkeuteen. Samoin kuin Mangshanjäätikkö levisi tämäkin aivan vaakasuorina, vyömäisinä jääkerroksina, jotka olivat kirkkaat ja läpihohtavat. Oli myös pystysuoria vihertävänvärisiä kerroksia. Jäätikön juuri, pinta ja sivut olivat täälläkin paksun lumipeiton alla.
Tohtori ja minä kävimme edellä. Innossamme eksyimme suunnasta ja kiipesimme suurella vaivalla erästä sangen jyrkkää rinnettä ylös, jossa oli paljon hölliä kiviä päällekkäin. Noin puolen tuntia ponnisteltuamme pääsimme harjun korkeimmalle kohdalle (5,695 m.), joka oli koko joukon ylempänä kuin itse sola. Neljä miestä oli seurannut meitä. Toiset, joille nyt annoimme merkkiä, olivat menneet lännempää pitkin jäätikön reunaa.
Koillinen tuuli oli pureva ja pakkanen hirveä. Suuren kallion kyljessä saimme suojaa ja saatoimme kaukoputkella siitä nähdä Tiibetin vuorimaan edessämme. Tästä kotkan pesästä oli meillä mitä komein näköala. Tiibetin puoleinen Himalaija oli tavattoman lumen peitossa, samoinkuin sekin alempi vuoriselänne, joka ihan edessämme kulki melkein yhtäsuuntaisena meidän harjumme kanssa. Noin 600 metriä alempana näiden molempien vuorijonojen välissä juoksi kivilaaksossa se joki, joka sittemmin saa nimen Darmaeli Lumpija-Jangti. Etäällä erotimme suuren vuoritasangon, joka ikäänkuin mahtava rautatienvalli kohosi lähes 2,400 m. korkeuteen joen yläpuolella ja joka ulottui penikulmittain poispäin. Kaukana pohjoisessa siinsi lumiharjainen vuorijono, arvattavasti Gangri-harju Kelas-huippuineen.