"Kyllä niin." — Nyt otettiin muistikirja päänalusen alta ja sana kirjoitettiin kirjaan.
Kummallisia ihmisiä, nämä Shokalaiset! Kylmästä kankea ja nälkäinen Eurooppalainen ei niin paljon suinkaan välittäisi sanojen oikein kirjoituksesta.
Mansing parka kärsi kauheasti. Hän valitteli koko yön. Olin lainannut hänelle ulsterinkankaisen takkini, mutta ei siitä paljon apua ollut: verenkierto näkyi olleen ihan seisahtumassa. Iho oli harmaa ja kalmankalpea, kasvoissa syvät uurteet ja jalat niin kankeat pakkasesta, ettei hän pitkään aikaan voinut seisoa.
Taas eivät Shokalaiset tahtoneet mitään syödä. Satoi vielä lunta. Nyt lähdimme kulkemaan koillista kohti. Kuljettuamme muutaman kilometrin tähän suuntaan, laskeusimme jyrkkää rinnettä, joka oli täynnä kalliolohkareita. Kulku oli pikainen, mutta vaivalloinen. Kun kaukoputkella tarkastin edessäni aukenevaa maisemaa, havaitsin etäällä koillisessa laakson, jossa kasvoi pensaita ja sammalia, olipa siellä telttakin ja muutama lammas. Teltan näkeminen teki minut levottomaksi, ja me muutimme suuntaa, ettei meitä nähtäisi. Ja sitten me taas kiipesimme ylänköä ylös, teimme mutkan ja käännyimme itään. Päivänlaskussa aloimme laskea alaspäin ja menimme vaikeuksitta laakson läpi juoksevan Gakkon-virran yli. Kun olimme leiripaikaksi valinneet vähäisen, hyvin suojatun notkon, pystytimme pienen suojateittani erään allikon kylkeen, jossa oli lumivettä.
Helposti arvattavalla kiireellä lähdimme kaikin kokoomaan pensaita ja sammalta polttopuiksi ja joka mies kantoi leirille niitä monta sylystä. Muutamassa silmänräpäyksessä leimusi kolme tavatonta tulta, joilla me valmistimme itsellemme runsaan päivällisen ja hukutimme surumme kiehuvaan teehen sekä kuivasimme vaatteemme ja peittomme. Lämpö levitti ihmeen suloisen hyvinvoinnin tunteen koko olentoomme, ja unhotetut olivat tässä verrattain huolettomassa hetkessä kaikki kärsimämme vaivat ja vastukset. Jos emme ota lukuun muutamaa suupalaa satoa, emme kahteen vuorokauteen olleet nauttineet mitään vahvempaa ruokaa. Näinä kahtena vuorokautena olimme kulkeneet pari penikulmaa, jokainen kantaen selässään 24 kiloa painavan taakan.
Olimme nyt noin 4,900 m. korkeudella, joten tämä paikka oli alhainen edellisten korkeampien ja kylmempien seutujen suhteen. Vastakohta tuntui kaikille hyvältä ja uusin toivein aloin taas suunnittelemaan uusia tulevaisuuden tuumia. Mielentilamme oli taas muuttunut syvimmästä alakuloisuudesta jotenkin tyytyväiseksi.
Edessämme koillisessa oli korkea vuori ja etäämpänä idässä kapea laakso kahden vuoriharjanteen välissä; suuntaan 238° virtasi eräs joki kauniin rotkon läpi Mangshan-vuorta kohti. Säästääksemme aikaa ja vaivaa pidin tarpeellisena suunnata kulkumme itään, vaikka silloin saatoimmekin kohdata Tiibettiläisiä, varsinkin ryövärijoukkoja, joita vaeltelee täällä Nari Khorsumin maakunnassa. Täytyi siis ollani hyvin varovainen, ja se oli verrattain helppoa, kun Shokalaiseni näitä joukkoja kovasti pelkäsivät. Emme päässeetkään pitkälle, kun jo Shokalaiset äkkiä heittivät itsensä pitkäkseen ja rupesivat ryömimään takaperin. Minä olin vähän pysähtynyt tekemään havainnoltani, ja kun kiiruhdin heidän tykönsä, kuiskasivat he: "daku! daku!" (ryöväriä! ryöväriä!)
Oli liian myöhäistä: meidät oli nähty ja joukko ryöväreitä, pyssyillä ja miekoilla varustettuina, tuli juosten meitä vastaan. Vanha kokemus opettaa, että tämmöisissä tilaisuuksissa on pakeneminen huonointa, sillä tappelujunkkari ei ole koskaan rohkeampi, kuin nähdessään vastustajansa pelkäävän. Latasin sentähden Mannliher-kiväärini ja Khanden Sing samoin latasi Henry-Martiny kiväärinsä. Käskin Shokalaisten istua tavaroittensa viereen ja olla paikoiltaan liikahtamatta. Minä ynnä aseenkantajani menimme nyt suoraan esillehyökkääviä ryöväriä kohti, jotka nyt olivat vähemmän kuin 100 askeleen päässä meistä. Huusin heille, että pysähtyisivät ja Khanden Sing osoitti heille merkeillä, että vetäytyisivät takaisin. Mutta he eivät huolineet varotuksistamme, vaan lähenivät vielä suuremmalla vauhdilla. Epäilemättä luulivat he, että olimme shokalais-kauppiaita, joista olivat tottuneet saamaan helpon voiton ja runsaan saaliin. Nyt he hajaantuivat hyökätäkseen sitten, likemmäksi tultuaan, joka taholta meidän kimppuumme.
"Dushu! dushu (pois tieltä)!" huusin minä kiukkuisesta heille, asettaen kiväärin silmälleni ja tarkasti tähdäten päin johtajaa, Khanden Singin samoin tähdätessä erästä toista heidän joukossaan. Tämäpä tepsi. Paikalla he tekivät naurettavan "salaam'insa" ja vilistivät tiehensä. Ajoimme heitä takaa jonkun matkan. Kukkulaltamme näimme, että heitä vähän matkan päässä oli useampia ja että heillä oli joku tuhat määrä lampaita, arvatenkin ryöstötavaraa. Viittailimme heille, että heidän tulee väistyä edemmäksi meidän tieltämme, ja lopulta he hädin kiiruin laumoineen talsivatkin taipaleelle. Sitten jatkoimme mekin menoamme, kun mieheni olivat tökerryksistänsä tointuneet.
Monilukuiset leiripaikat virran varrella osoittivat meidän nyt olevan vilkasliikkeisessä seudussa. Aamun tapaukset olivat kuitenkin virittäneet mielemme uuteen eloon astellessamme virran vasenta puolta. Vaivalloisen kiipeämisen perästä nousimme 4,870 m. korkeuteen. Täältä oli komea näkemys pitkin koko lumiselkää Mangshan-solasta Lippu-solaan asti, vieläpä kauas koilliseenkin päin, jossa Nimo Nangilin neljä lumihuippua häämöitti suunnassa 84°, 92° ja 115°, korkein oli noin 6,140 m. Monta pikku puroa laski Gakkon-virtaan täältä ylängöltä, jonka reuna oli 4,690 m. yli meren pinnan.