Viereiseltä korkealta kukkulalta havaitsin nyt, että paitse pohjoisessa, oli vielä idässä ja lännessäkin Tiibettiläisten leirejä. Vaikka siis olikin mahdotonta kulkea päivällä, joutumatta heidän näkyviinsä, kielsin kuitenkin kääntymästä takaisin etelää kohti. Keskustelin miesten kanssa, jotka nyt näkyivät alistuvan kohtaloonsa, ja he suostuivat seuraamaan minua Maiun-solalle (Lassan tiellä), johon otaksuttiin olevan noin 15 tai 18 päivän matka. He lupasivat hankkia minulle jaakkeja ja muonaa, ja minä puolestani sitouduin sitten päästämään heidät menemään. Kukkulalla ollessani olin niin tarkastanut seutua, että minä pimeän tullen, valaisevan kompassini avulla, itse saatoin kuljettaa mieheni ylös vuoriharjulle ja pitkin sitä 4,355 m. keskikorkeudessa Gyanema-Taklakotin polun yli.

Yö oli pimeä ja myrskyinen ja kulku monin paikoin vaikea, kun tie oli liukas ja irtonaisten kivien peittämä. Emme voineet nähdä kauaksi eteemme ja vaikka me rinteen tekemästä kulmasta saatoimme päättää kulkevamme syvänteen partaalla, emme syvällä allamme erottaneet muuta kuin omituisesti loistavan valojuovan — se oli epäilemättä joki.

En osannut selittää tätä veden loistetta, se ei saattanut olla heijastusta kuusta eikä tähdistä, sillä taivasta peitti juuri silloin mustat pilvet. Joella oli sitä paitse omituinen vihertävä väri, joka oli hyvin sähkövalon näköistä. Vaarallisimmilla paikoilla täytyi meidän pitkät matkat ryömiä käsin ja jaloin, eikä sittenkään tuntunut turvalliselta, sillä me kuulimme alasvyörivien kivien jyrinän, ja hitaasti heikkenevästä äänestä saatoimme päättää, että jyrkkä kallionseinä, jonka reunalla ryömimme, oli erinomaisen korkea. Niin vaikea ja väsyttävä oli tämä kulku, että tarvitsimme neljä tuntia kulkeaksemme muutaman kilometrin. Meidän täytyi tuon tuostakin vilusta väristen ja verta vuotavin käsin, laskeutua pitkäksemme lepäämään.

Nimiä huudettaessa kaipasimme Mansing raukkaa. Kun hänet viimeksi näimme, oli hän horjunut taakkansa alla, kovin läähättänyt ja alinomaa kompastunut. Kaksi miestä lähetettiin häntä hakemaan, mutta ne palasivat tunnin päästä tyhjin toimin. Tahdoin kuitenkin tehdä minkä voin, pelastaakseni tuon onnettoman ja lähetin nyt Khanden Singin ja Dolan samaan toimeen. Tunnin päästä he palasivat, tuoden Mansingin mukanaan. Hänen kätensä ja jalkansa olivat pahoin haavoittuneet ja viimemainitut niin kipeät, ettei hän voinut seisoa. Hän oli voimattomuuttaan kaatunut ja sattumalta Khanden Sing hänet löysi, kun hän pimeässä kompastui miehen tiedottomaan ruumiiseen. Minua ilahutti Mansingin löytäminen senkintähden, että hänellä oli huopapeitteeni ja valokuvauskoneeni.

Satoi ja tuli rakeita ja kylmä oli ja kirpeä. Me vaan yhä teimme nousua ylöspäin. Mansing ei voinut käydä ja Khanden Singin ja minun täytyi sen tähden tukea häntä. Kulku kävi pian vähemmän vaikeaksi, kun seurasimme lumiveden muodostamaa notkoa, jonka sivut suojasivat meitä kovalta tuulelta. Kuljimme n. 5 kilometriä. Sillä aikaa lakkasi myrsky ja taivas seestyi. Kun saavuimme solaan (5,050 metr.), hämmästyimme kaikki erästä kummallista valo-ilmiötä. Isommat kiintotähdet ja kiertotähdet tuikkivat semmoisella loisteella, etten koskaan ennen ollut senkaltaista nähnyt. Näytti siltä kuin olisivat ne heiluneet lyhyissä kaarissa edestakaisin taivaalla. Tämä näytti niin kamalalta, että ensin luulin näköni jollakin tavalla vioittuneen. Mutta seuralaiseni näkivät ihan saman ilmiön. Toinen kummallinen ilmiö oli se, että tähdet lähempänä taivaan rantaa upposivat vuoriselän taakse, mutta ilmestyivät heti taas sen yläpuolella. Lähempänä taivaanrantaa tähdet eivät niin taajaan heiluneet, mutta niitten muodostama kaari oli melkein toista vertaa isompi kuin suoraan päämme yläpuolella kiiltävien tähtien kaaret. Nämät tähdet heiluivat kuitenkin paljon taajemmin, varsinkin semmoisina hetkinä, kun itse tähteä ei enää näkynyt ja ainoastaan yhtenäinen valojuova havaittiin sinisellä taivaalla.

Tämä kummallinen valoilmiö, joka alkoi heti myrskyn tauottua, kesti hetkisen. Mutta heilumiset vähenivät vähitellen, kiintotähdet ja kiertotähdet kävivät taas liikkumattomiksi ja tuikkivat sangen kauniisti ja loistavasti.

Menimme solan yli ja pysähdyimme heti sen pohjoispuolella, sillä miesten jalat olivat semmoisessa tilassa, etteivät he kauvemmin jaksaneet kärsiä niiden kipua. Minimum-ilmapuntari osoitti ainoastaan 12° Fahr. ja kun ei ollut telttaa, täytyi meidän huopapeitteillä parhaamme mukaan suojata itsemme yökylmää vastaan. Herätessämme aamulla oli ilmapuntari noussut 300 Fahr., mutta meitä ympäröi paksu sumu, joka kylmäsi meitä. Minulla oli jääpuikkoja silmäripsissä ja parrassa, ja heti jäätyvä, suusta käyvä ilma veti nenän ja posket ohueen jääkalvoon.

— —

Tuskin tarvinnee mainita, että me öisin kulkeissamme sangen korkeita vuoriharjuja ylös ja alas, usein jouduimme moniin seikkailuihin ja vaaroihin, joita tässä ei saata kaikkia tarkemmin kertoa. Alinomaisissa rae- ja lumimyrskyissä kuljimme toiselta vuoriselänteeltä toiselle, leväten päivällä ja kulkien öisin. Me leiriydyimme tavallisesti sangen korkeilla paikoilla ja meidän täytyi paljon kärsiä elämän jokapäiväistenkin tarpeiden puutetta. Suuntasin matkamme Rakstal-järveä (Rakastal, usein lyhennettynä Rakstal, merkitsee Paholaisjärvi) kohti ja kerran noustuamme 5,066 m. korkeuteen, oli meillä komea näköala molempien suurten Lafan-kho ja Mafan-kho eli Rakstalja Mansarovar-järvien yli. Ei-tiibettiläiset kansat tuntevat paremmin nämät viimemainitut nimet.

Pohjoisessa näistä järvistä kohosi Titse, pyhä Kelas-vuori, muutamia satoja metriä korkeampana kuin muut Gangri-selänteestä lähtevät kukkulat. Tältä kohdalta saatoimme selvemmin kuin Laama Khokdenista erottaa ympäri vuoren juurta kulkevan nauhan, jonka tarun mukaan sinne oli uurtanut se köysi, jolla Rakas (perkele) yritti kiskoa jumalien istuinta alas.