"Mitä huonoja ominaisuuksia tulee välttää?" kysyin oppaaltani, joka puhui vähän Hindustaninkieltä.
"Hekumaa, ylpeyttä ja kateutta", vastasi hän.
"Luuletteko joskus pääsevänne pyhimykseksi?" kysyin edelleen.
"Toivon. Mutta saastuttamaton sielu saa sitä varten vaeltaa 300 eri kertaa."
Samassa näytti äkkiä jokin pistäneen hänen mieleensä, hän tarttui kiireesti käteeni ja jaotti sormeni. Hän näytti kummastuneelta ja mumisi epäselviä sanoja. Kasvonsa kävivät totisiksi ja oikein juhlallisiksi ja käytöksensä muuttui matelevaksi. Hän syöksi ulos temppelistä arvattavasti ilmoittamaan havainnoitaan muillekin munkeille. Nämä kokoontuivat hänen ympärillensä ja heidän eleistään saattoi helposti huomata, että he olivat aivan ihmeissään. Tultuani pihalle, tahtoi jokainen koskea ja tutkia minun kättäni. Mitä tämä merkitsi, sain sitten kyllä muutaman viikon päästä tietää.
KAHDESKYMMENES VIIDES LUKU.
Jong Penin tiedot minusta. — Laamalahkoja. — Kansan taitamattomuus. —
Laama-alkuja ja palvelialaamoja. — Taikakeinoja. — Erehtymättömyys.
— Naimattomuus. — Kuvanveistäjiä. — Rukousmylly. — Nunnaluostaria. —
lhmisenluisia kapineita. — Veren juonti. — Tauteja ja lääkityksiä. —
Noituutta. — Haavuria. — Hieronta.
Ennenkuin lähdin luostarista, tiedustelivat munkit minulta kaikenkaltaisia Intian oloja, lääkitysasioita j.n.e. sekä olinko kuullut siitä nuoresta sahibista, joka suuren sotajoukon kanssa oli tullut Tiibetin rajan yli ja jonka Jong Pen oli voittanut ja tappanut.
Minä tietysti en ollut tästä mitään kuullut ja hauska oli saadani tietää, kuinka mainittu Taklakotin herra oli noin vaan ylimalkaan "myynyt karhun nahan ennenkuin hän oli karhun ampunut." Munkit pitivät minua hintulaisena lääkärinä, joka olin toivioretkellä Mansarovar-järvelle, ja ruskettuneet, kauvan pesemättömät kasvoni soveltuivatkin tätä luuloa vahvistamaan. Kovin uteliaita olivat tietämään parannetaanko Intiassa tauteja salaperäisillä keinoilla vai tavallisilla lääkkeilläkö. Minä puolestani myös halusin heiltä tietoja ja koetin aina kääntää puhetta itse kysyjiin.
Ennestään tiesin laamoja olevan eri lajia: punaisia, keltaisia, valkoisia ja mustia laamoja. Punaiset ovat vanhimpia ja niitä on enimmän. Näiden jälkeen keltaiset ovat valtiollisesti ja uskonnollisesti yhtä mahtavia kuin punaiset, mutta niitä on vähemmän. Valkoiset ja mustat laamat ovat luostarien työntekijöitä, maalaria, kirjanpainajia, savenvalajia ja koristelioita. He ovat myös palvelusveljiä, ruoanlaittajia ja paimenia, he myös toimittavat kirjurien ja pyövelin virkaa.