Lázár Kovács yritti kaikkia rauhoittaaksensa puolisoaan ja selittääksensä asian. Mutta jota enemmän hän vakuutti ja vannoi viattomuutensa todeksi, sitä uhkaavampia säkeniä iskivät Milkan silmät. Hän huomasi turhaan vetoovansa vaimonsa järkeen.
Seuraavana aamuna olivat nuorekas takki, värikäs kaulaliina, muodinmukaiset housut ja silinteri kadonneet ja ainoastaan vanha vaattehisto oli käytettävissä.
Mitähän ministeri ajattelisikaan hänestä, jos hän astuisi hänen eteensä kaljupäisenä, viikset harmaina, siistittömässä vanhassa puvussa, kun hän vielä eilen esitteli hänelle asiat hyvin säilyneenä, nuorekkaana, somana keski-ikäisenä miehenä? Semmoinen näky olisi tietysti omiaan suuressa määrässä järkähyttämään sitä luottamusta, jonka hän juuri oli saavuttanut hänen ylhäisyytensä silmissä, ja turhaan hän yrittäisi notkealla ryhdillä, vilkkailla liikkeillä korvaamaan ulkonaisesti näkyvää vanhuutta. Jota eloisampi tämä "vanha herra" olisi, sitä naurettavammalta hän näyttäisi. Ja sitte hänen virkaveljensä! Mitä muistutuksia he tekisivätkään tuosta äkkiä tapahtuneesta käänteestä taaksepäin!
Hän palasi puolitiestä, ilmoitti virastoonsa sairauden kohtauksen ja pani kotona maata. Kuume valtasi hänet paljaasta kiukusta.
Mutta yön hiljaisuudessa syntyi pelastava aate.
Seuraavana päivänä aamulla hän tavattoman aikaisin ja tavattomalla kiireellä poistui kotoa ja kävi, ennenkuin meni virastoon, parturin luona, poikkesi suureen makasiiniin, jossa myydään valmiita herrain vaatteita, sekä pistäytyi erääsen hajukauppiaan puotiin, josta sai ostaa ihomaalia ja kaunistavia aineita … ja kun ministeri kello puoli yksitoista kutsutti hänet luoksensa esittelemään, riensi nuorekas, mustaviiksinen, vaaleatukkainen, somasti puettu neuvos kansliastaan esimiehen osastoon.
Siitä alkaen Lázár Kovács ilmestyi maan päällä kaksinkertaisessa muodossa: toisessa kotona, toisessa ministeriössä. Kotoinen Kovács on jokapäiväinen poroporvari, joka jo on luopunut maailman turhamaisuuksista ja löytää ainoan, puhtaan ja hämmentymättömän ilonsa hyvästä atriasta ja levollisesta yöunesta. Hänen kasvonsa ovat ryppyiset, silmänsä raukeat, ryhtinsä veltto, askeleensa hitaat, pukunsa vanhanaikainen.
Mutta jos joku salapoliisi pitäisi herra neuvosta silmällä, huomaisi hän että Kovács muuttuu sellaiseksi rahjukseksi vasta siitä kulmasta, josta hän kääntyy kadullensa. Sen kulman toiselta puolelta hän nuorukaisen keveydellä rientää ministeriöön, jossa — pukeutuu toisiin vaatteisin. Näitä naamiaisia helpoittaa se seikka, että hän voi päästä kansliaansa takaportista erään pimeän käytävän kautta. Nyttemmin hän säännöllisesti käyttää tätä tietä.
Kauaksi aikaa ei edes suurin taitavuus ja viekkaus voi jatkaa sellaista peliä ilman ikävyyksiä ja ne Kovácsin virkaveljet, jotka iltapäivällä tapasivat hänet, kun hän oli kävelemässä Milka rouvan kanssa, huomasivat jonkinmoisella hämmästyksellä, kuinka suuri eroitus on aamupäivän ja iltapäivän neuvoksen välillä.
Kamariherra-koncipisti sanoikin suoraan: