"Mutta eihän veräjä toki ollut suljettu?" huomautti Phelps.
"Ei, mutta minulla on muutamissa suhteissa hieman omituinen maku. Valitsin sen paikan, jossa nuo kolme kuusta ovat, ja niiden suojassa onnistuin pääsemään yli aidan, ilman että minua saattoi rakennuksesta päin nähdä. Painauduin sitten pensaisiin ja ryömin pensaasta toiseen — jonka kyllä voi nähdä housuistani — kunnes olin ehtinyt teidän makuuhuoneenne edessä olevan rododendronpensaan luo. Siihen piilouduin ja odotin tulevia tapauksia.
"Uudinta ei teidän huoneessanne oltu laskettu, ja minä näin neiti Harrisonin istuvan pöydän luona lukien jotain. Kello oli neljännestä yli kymmenen, kun hän sulki kirjansa, painoi kiinni ikkunaluukut ja lähti huoneesta. Minä kuulin hänen sulkevan oven ja olin vakuutettu siitä, että hän oli vääntänyt avainta lukossa."
"Avaintako?" huudahti Phelps.
"Niin, minä olin antanut neiti Harrisonille määräykseni: hänen piti suikea ovi ja ottaa avain pois mennessään levolle. Hän suoritti täsmälleen kaikki, mitä olin pyytänyt, ja ilman hänen apuaan ei teillä nyt olisi tuota paperia taskussanne. Hän meni pois, valot sammutettiin, ja minä istuin rododendronpensaan takana.
"Yö oli kaunis, mutta valvominen oli kovin väsyttävää. Luonnollisesti tunsin samaa jännitystä kuin metsästäjä vaaniessaan juomapaikan luona jaloa otusta. Kumminkin tuntui odotus minusta pitkältä — melkein yhtä pitkältä, Watson, kuin odottaessamme tuossa kamalassa huoneessa 'Kirjavan nauhan' arvotuksen ratkaisua. Joku Wokingin tornikello ilmoitti lyönneillään jokaisen kuluvan neljännestunnin, mutta monta kertaa luulin sen seisahtuneen. Viimeinkin, kahden ajoissa aamulla kuulin salpaa jossakin työnnettävän hiljaa auki ja avainta väännettävän lukossa. Heti senjälkeen aukeni tuo palvelijain käyttämä sivuovi, ja herra Josef Harrison ilmestyi ulos kuutamoon."
"Josef", huudahti Phelps.
"Hän oli avopäin ja hänellä oli hartioillaan musta viitta, jotta hän vaaran tullen voisi peittää kasvonsa. Hän kulki varpaillaan seinän varjossa ja saavuttuaan akkunan luo työnsi hän pitkän veitsen raosta sisään ja nosti ha'an auki. Sitten hän avasi akkunan, pisti veitsen luukkujen väliin, nosti rautasalvan sijoiltaan ja avasi luukut.
"Paikaltani saatoin nähdä huoneeseen ja tarkata kaikkia hänen liikkeitään. Hän sytytti molemmat takan reunalla olevat kynttilät ja siirsi sitten syrjään lattiamaton kulman läheltä ovea. Senjälkeen hän nosti ylös semmoisen nelikulmaisen laudankappaleen, jota käytetään, jotta päästäisiin käsiksi kaasujohtojen liitekohtiin. Tämä laudankappale peitti sen liitoksen, josta keittiöön menevä kaasujohto lähtee. Siitä kätköstä otti hän esiin tuon pienen paperikäärön, sovitti laudanpätkän paikoilleen sammutti kynttilät ja käveli suoraan minun syliini seisoessani häntä odottamassa ikkunan edessä.
"Hän on paljoa kiukkuisempi kuin olin luullutkaan, tuo herra Josef. Hän syöksyi päälleni veitsi pystyssä, kaksi kertaa viskasin hänet maahan ja sain naarmun sormiini ennenkuin saatoin hänet hillitä. Se silmä, jolla hän saattoi nähdä säihkyi murhanhimosta kun laskin hänet, mutta hän tuli kumminkin järkiinsä ja antoi minulle paperit. Saatuani ne, päästin hänet menemään, mutta sähkötin tarkkaan asiasta Forbesille aamulla. Jos hän on nopea ja saa linnun kiinni, niin hyvä on. Mutta jos pesä onkin tyhjä hänen tullessaan, kuten luulen, niin onnittelen suuresti hallitusta. Minä uskon, että niinhyvin lordi Holdhurst kuin herra Percy Phelps olisivat hyvillään, jos tämä asia ei koskaan joutuisi tuomioistuimen käsiin."