"Suuri Jumala!" huudahti Phelps. "Väitättekö todellakin, että nuo varastetut paperit näiden kolmen tuskallisen kuukauden ajan ovat olleet siinä huoneessa, jossa minä makasin?"
"Niin on asia."
"Ja Josef! Olisiko Josef konna ja varas?"
"Hm. Minä jo melkein luulisin, että Josefin luonne on syvempi ja vaarallisempi kuin hänen ulkomuotonsa näyttää. Mikäli kuulin hänen sanovan tänään, lienee hän menettänyt melkosia summia osakehuijauksella, ja hän on valmis ryhtymään mihin epätoivosiin keinoihin tahansa parantaakseen raha-asioitaan. Hän on suurimmassa määrin häikäilemätön ja itsekäs, eikä siis tilaisuuden tarjoutuessa antanut sisarensa onnen eikä teidän maineenne pidättää itseään."
Percy Phelps vaipui tuolilleen takasin. "Pääni on aivan sekasin", sanoi hän. "Teidän sananne ovat riistäneet minulta kyvyn ajatella selvästi."
"Pääasiallinen vaikeus tässä tapauksessa oli siinä", sanoi Holmes opettavalla tavallaan, "että siihen liittyi niin monenlaisia sivuseikkoja. Se mikä oli asiallista sekaantui ja peittyi sivuseikkoihin. Kaikista niistä eri tiedoista, joita meille annettiin, täytyi meidän valita mielestämme huomattavimmat ja sovittaa ne yhteen asianmukasessa järjestyksessä, niin että tämä omituinen tapahtumain jakso sai oikeaa yhteyttä. Ensiksi jouduin epäilemään Josef Harrisonia sen vuoksi, että te kysymyksessä olevana iltana olitte aikonut matkustaa kotiin hänen seurassaan, ja että siis saattoi hyvin otaksua hänen, koskapa hän hyvin tunsi huoneiston, pistäytyvän luonanne ennen lähtöä. Kun sitten sain kuulla jonkun pyrkineen siihen huoneeseen, johon ainoastaan Josef oli voinut kätkeä jotain — sillä tehän kerroitte, että Josef oli saanut luovuttaa huoneensa teille, kun te tulitte kotiin lääkärin saattamana — niin muuttuivat epäluuloni varmuudeksi, varsinkin kun tuo huoneeseen murtautumisen yritys tapahtui ensimmäisenä yönä hoitajattaren poistuttua luotanne, josta saattoi huomata että kysymyksessä oleva mies tunsi hyvin talon tavat."
"Kuinka sokea olenkaan ollut!"
"Asian kulku on luullakseni seuraava: tämä Josef Harrison tuli ulkoministeriön huoneeseen Charles Streetille vievän oven kautta, ja koska hän tunsi paikan, meni hän suoraan huoneeseenne heti teidän lähdettyä sieltä. Huomattuaan sen tyhjäksi, soitti hän heti kelloa, mutta näki samassa silmänräpäyksessä pöydällä olevan paperin. Heti käsitti hän saaneensa sattumalta käsiinsä äärettömän tärkeän valtiollisen asiakirjan, hän pisti sen taskuunsa ja poistui. Kuten muistatte, kului muutamia minuutteja ennenkuin uninen vahtimestari huomautti teille kellon soimisesta, ja nämä minuutit riittivät varkaan pakenemiseen.
"Hän palasi Wokingiin ensimmäisellä sinne lähtevällä junalla ja tutkittuaan saaliinsa sekä huomattuaan että se todella olikin suuriarvonen, kätki hän sen mielestään erittäin varmaan paikkaan, aikoen parin päivän kuluttua tarjota sitä Ranskan lähetystölle tai mille ostajalle tahansa, joka vaan saattoi ja tahtoi maksaa siitä hyvin. Mutta sitten tulitte te niin äkkiä kotiin. Saamatta hetkenkään valmistusaikaa, karkotettiin hänet huoneestaan, ja siitä alkaen oli siellä aina vähintäinkin kaksi henkeä, joka esti häntä saamasta aarrettaan haltuunsa. Tämä asema varmaan kiihotti hänet melkeinpä raivoon. Viimeinkin luuli hän keksineensä keinon. Hän koetti hiipiä huoneeseenne, mutta pettyi teidän unenne herkkyydestä. Te muistatte ehkä, että siksi yöksi ette ottanut tavallista iltajuomaanne."
"Kyllä, minä muistan sen."