"Sinä pelkäät jotain?" sanoin minä.
"Kyllä, niin teen."
"Mitä sitten?"
"Ilmapyssyjä."
"Hyvä Holmes, mitä tarkotat?"
"Minä uskon, Watson, sinun tuntevan minut kylliksi tietääksesi, ettei minua vaivaa liiallinen hermoheikkous. Toiselta puolen osottaa enemmän tyhmyyttä kuin rohkeutta kieltäytyä myöntämästä, että vaara on olemassa, kun se jo uhkaa henkeä. Saanko pyytää sinulta tulitikkua?" Hän alkoi vetää savua sigaretista ikäänkuin sen tyynnyttävä vaikutus olisi ollut erittäin tarpeeseen.
"Aluksi pyydän anteeksi, että tulin tänne näin myöhään", sanoi hän, "ja sitten sinä sallinet minun, kun vähän ajan kuluttua menen pois täältä, kulkea pihan puolelta puutarhan aidan yli."
"Mutta mitä tämä kaikki merkitsee?" kysyin minä.
Hän ojensi kätensä, ja lampun Valossa näin, että kahden sormen rystyset olivat haavottuneet ja vuosivat verta.
"Se ei ole vain kuvittelua", sanoi hän hymyillen. "Päinvastoin on se niin todellista, että siihen voi loukata itsensä. Onko rouva Watson kotona?"