"Mutta mitä hän sitten on tehnyt?"
"Hänen elämänsä on ollut hyvin merkillinen. Hän on syntysin hyvästä suvusta, on saanut hyvän kasvatuksen ja luonto on varustanut hänet aivan tavattomalla matemaattisella nerolla. Kahdenkymmenen vuotiaana kirjotti hän binominaaliteoreemista tutkimuksen, joka tuli tunnetuksi koko Euroopassa. Sen johdosta nimitettiin hän matematiikan professoriksi yhteen meidän pienemmistä yliopistoistamme, ja kaikesta päättäen oli hänellä loistava ura edessään. Mutta tällä miehellä olikin perinnöllisiä taipumuksia, jotka olivat mitä pirullisinta laatua. Rikolliset taipumukset olivat hänellä veressä, ja sensijaan että olisivat tulleet kukistetuiksi, lisääntyivät ne ja tulivat äärettömän paljon vaarallisemmiksi hänen tavattoman nerokkaisuutensa kautta. Yliopistokaupungissa alkoi liikkua hänestä hämäriä huhuja, hänen täytyi luopua virastansa, ja niin joutui hän Lontooseen, pannen siellä toimeen valmistavan oppikurssin tulevia upseereja varten. Tämän verran tietää maailma hänestä, ja sen, mitä nyt kerron sinulle, olen itse saanut ilmi.
"Sinä tiedät kyllä, Watson, ettei kukaan niin hyvin kuin minä tunne Lontoon korkeampaa rikollismaailmaa. Jo monta vuotta sitten aloin huomata, että rikoksentekijäin takana on ollut joku toinen, syvällinen järjestävä kyky, joka on estänyt lain käyttöä ja suojellut rikollista. Kerta kerralta, mitä useammanlaatuisissa tapauksissa — väärennyksissä, varkauksissa, murhissa — olen aavistanut tuon voiman olemassaoloa, ja minä olen sitäpaitsi voinut johtopäätöksieni avulla huomata sen olleen vaikuttamassa monessa niistä selvittämättömistä rikoksista, joiden suhteen minun neuvojani ei ole kysytty. Vuosikausia olen koettanut saada sitä salaavan peitteen poistetuksi, ja niinpä viimein saapui sekin päivä, jolloin sain kiinni oikeasta langasta ja seurasin sitä, kunnes se tuhansien viekasten kiemurtelemisien jälkeen johti entiseen professori Moriartyyn, joka on kuuluisa matemaattisista lahjoistaan.
"Hän on rikoksien Napoleon, Watson. Hän on järjestänyt puolet ilmi saaduista ja melkein kaikki salassa pysyneet pahat työt tässä kaupungissa. Hän on nero, filosofi, abstraktinen ajattelija. Hänen aivonsa ovat erinomaista laatua. Hän istuu liikkumattomana kuin hämähäkki verkossaan, mutta sen verkon langat menevät tuhansiin suuntiin, ja hän tuntee jokaisen langan pienimmänkin värähtelyn. Hän tekee itse hyvin vähän. Hän laatii vain suunnitelmia. Mutta hänen kätyrinsä ovat monilukuiset, ja hän järjestää hyvin. Jos on kysymys jostakin rikoksesta, jos joku paperi on varastettava, joku talo ryöstettävä, joku henkilö raivattava tieltä — yksi sana vain siitä professorille, niin asia suunnitellaan ja pannaan toimeen. Joskus tapahtuu, että kätyri saadaan kiinni. Siinä tapauksessa löytyy aina rahoja hänen takuukseen tai puolustuksekseen. Mutta toimiva keskusvoima, joka käytti välikappaletta, ei joudu koskaan kiinni — ei edes epäluulon alaseksi. Tämän järjestävän voiman olemassa olon sain kumminkin johtopäätöksilläni ilmi, Watson, ja käytin koko tarmoni sen paljastamiseksi ja tuhoamiseksi.
"Mutta professoria ympäröi niin viekkaasti laadittu muuri, että kaikista ponnistuksistani huolimatta tuntui mahdottomalta hankkia sellaisia todistuksia, jotka oikeuden edessä olisivat vakuuttavia. Sinä, hyvä Watson, tunnet minun kykyni ja kumminkin täytyi minun kolmen kuukauden kuluttua tunnustaa tavanneeni vihdoinkin vastustajan, joka henkisessä suhteessa on vertaiseni. Hänen rikostensa synnyttämä kauhu muuttui hänen taitavuutensa ihailuksi. Lopuksi hänen jalkansa kumminkin liukahti — hyvin, hyvin vähän — mutta se oli jo enemmän kuin hänellä oli varaa, kun olin häntä niin lähellä. Kolmen päivän kuluttua, ensi maanantaina, on suunnitelmani valmis, ja professori sekä hänen liittokuntansa etevimmät jäsenet joutuvat poliisin haltuun. Siitä seuraa vuosisadan suurin rikosjuttu, saadaan selville neljäkymmentä salaperäistä rikosta, joista jokainen tuottaa kuolemanrangaistuksen — mutta jos silmänräpäystäkään liian aikaisin ryhdymme työhön, niin luisuu kaikki käsistämme vielä viime hetkessä.
"Jos olisin voinut tehdä tämän professori Moriartyn tietämättä, niin kaikki olisi ollut hyvin. Mutta siksi oli hän liian viekas. Hän huomasi joka askeleen, jonka otin kietoakseni pauloja hänen ympärilleen. Kerta toisensa jälkeen koetti hän tunkeutua niiden läpi, mutta minä olin aina hänen vastassaan. Jos voitaisiin laatia täydellinen kertomus tästä äänettömästä taistelusta, niin sanon sinulle, veliseni, että se olisi kuvaus rikosasiain historian loistavimmista henkisistä turnajaisista ilmisaamisen ja salaamisen taidossa. En ole koskaan kohonnut niin korkealle, eikä mikään vastustaja ole minua niin ahdistanut. Hänen viekkautensa oli syvä, minun taitoni vähän syvempi. Tänä aamuna ryhdyin viimeisiin toimenpiteisiin ja nyt tarvitaan vain kolme päivää asian valmistamiseen. Minä istuin aamulla tätä miettien huoneessani, kun ovi aukeni, ja professori Moriarty seisoi edessäni.
"Minä en tavallisesti pahoin hämmästy, Watson, mutta en voi kieltää säpsähtäneeni, kun sain nähdä tuon miehen, joka alituisesti oli ollut ajatuksissani, seisovan omalla kynnykselläni. Hänen ulkomuotonsa tunsin hyvin. Hän on aivan tavattoman pitkä ja laiha, hänen otsansa on korkea ja valkoinen, ja silmänsä ovat syvällä päässä. Hänessä on sileäksi ajeltuine, kalpeine, hieman riutuneine kasvoineen vielä jotain professorimaista. Hänen olkapäänsä ovat painuneet kumaraan istumisesta ja opinnoista, kasvot pistävät esiin, eivätkä ole koskaan paikallaan, vaan liikkuvat hiljaa puolelta toiselle kummallisella, käärmemäisellä tavalla. Puoliavoimilla, tirkistävillä silmillään katseli hän minua hyvin uteliaasti.
"'Teidän otsanne on vähemmän kehittynyt kuin olin luullut', sanoi hän vihdoin. 'Voi olla jokseenkin vaarallista käsitellä ladattua revolveria yönutun taskussa.'
"Asia on niin että nähtyäni hänet ovessa, ymmärsin paikalla joutuneeni suureen vaaraan. Hänen ainoa pelastumisen mahdollisuutensa oli minun suuni tukkiminen ainaiseksi. Silmänräpäyksessä olin siirtänyt revolverin kirjoituspöydän laatikosta taskuuni ja suunnannut sen piipun vaatteen läpi häntä kohden. Hänen sanojensa johdosta otin kumminkin aseen esille, pannen sen, hana viritettynä, eteeni pöydälle. Hän yhä vain hymyili ja räpytti silmiään, mutta hänen katseessaan oli jotain jonka vuoksi olin hyvilläni siitä, että revolveri oli käsillä.
"'Arvattavasti ette minua tunne', sanoi hän.