"Seisoin hetken aikaa liikkumattomana ja koetin selitellä ajatuksiani, sillä asema oli niin kamala, että se melkein lamautti minut. Muistin silloin Holmesin omat menettelytavat ja koetin käyttää niitä hyväkseni nyt, kun oli yritettävä ottaa selville hänen surullinen kohtalonsa. Ja se olikin, paha kyllä, hyvinkin helppoa. Keskustellessamme emme olleet menneet polun päähän saakka vaan seisahtuneet suunnilleen siihen, missä sauva oli. Musta maa oli aina pehmeä siitä kuohusta, jota pärskyi ylös kuilusta ja linnunkin jälki olisi siinä näkynyt. Kahden miehen jäljet veivät selvästi polun päähän. Mutta toiseen suuntaan ei näkynyt jälkiä menevän. Muutamia kyynäriä polun päästä oli maa myllerretty, ja kuilun reunalla kasvavat kallioimarteet ja pensaat olivat polkeentuneet ja repeytyneet. Laskeuduin kalliolle silmilleni ja katsoin alas. Kuohu suitsusi ympärilläni. Hotellista lähdettyäni oli tullut pimeä, ja nyt voin ainoastaan nähdä siellä täällä vuoren seinän kostean kiillon ja kaukana syvyydessä, jossa putous murtui, jotain välkkyvän valkoista. Minä huusin, mutta vain veden ähkivä valitus kuului korviini.
"Oli kumminkin niin määrätty, että minun piti saada viimeinen tervehdys ystävältäni ja toveriltani. Olen maininnut, että hänen alppisauvansa oli jäänyt polun viereen kiveä eli matalaa kallion kärkeä vasten. Tällä kivellä huomasin jonkun esineen, joka välkähti, ja kun ojensin käteni ylös sitä ottamaan, huomasin, että se oli Holmesin hopeainen sigarettikotelo. Kokoontaitettu paperi, joka oli ollut sen alla, putosi polulle, Avasin sen, ja huomasin kolme hänen muistikirjastaan revittyä lehteä, jotka olivat osoitetut minulle. Oli kuvaavaa tälle miehelle, että osoite oli yhtä tarkka, käsiala yhtä varma ja selvä kuin olisi hän kirjoittanut sen omassa huoneessaan.
"Rakas Watson", kuului se, "minä kirjotan nämä rivit herra Moriartyn kohteliaalla suostumuksella. Hän odottaa hetkeä, jolloin minulle sopii ruveta keskustelemaan keskeisistä asioistamme. Hän on juuri kertonut minulle, mitä keinoja hän on käyttänyt välttääkseen englantilaista poliisia ja pitääkseen silmällä meidän puuhiamme. En voi muuta kuin myöntää, että hänen kertomuksensa on vahvistanut minun suuria ajatuksiani hänen kyvystään ja kelvollisuudestaan. Olen tyytyväinen tietäessäni saavani vastaisiksi ajoiksi vapauttaa yhteiskunnan hänen vehkeittensä vaikutuksista, vaikkakin pelkään sen tapahtuvan hinnasta, joka tuottaa tuskaa ystävilleni ja varsinkin sinulle, rakas Watson. Olen kumminkin jo sanonut sinulle, että minun urani joka tapauksessa on ehtinyt käännekohtaansa, ja ettei se voi päättyä minulle mieluisemmalla tavalla kuin tämä. Ollakseni täysin rehellinen täytyy minun tunnustaa, että varmasti uskoin tuon Merringenistä tulevan kirjeen olevan väärän, ja antaessani sinun lähteä tuolle asialle olin varma siitä, että tällainen ratkaisu oli tulossa. Sano poliisipäällikkö Pattersonille, että ne paperit, joita tarvitaan tuon rosvojoukkion tuomitsemiseksi löytyvät M-osastossa, pistettyinä siniseen kuoreen, jossa on päällekirjotuksena 'Moriarty.' Testamenttini, jonka kirjotin ennen lähtöäni Englannista, on veljeni Mycroftin hallussa. Vie terveiseni rouvallesi. Ja nyt hyvästi, rakas Watson.
Sinun harras ystäväsi Sherlock Holmes."
Tarvitaan vain muutamia sanoja lopun kertomiseen. Asiantuntijain toimeenpanema tutkimus todisti jokseenkin varmaan, että nuo miehet olivat joutuneet käsikähmään, joka oli päättynyt, niinkuin sen sellaisella paikalla täytyi päättyä, siten, että he olivat toistensa sylissä molemmat syöksyneet jyrkänteen reunalta alas. Ei luonnolisesti maksanut vaivaa koettaa etsiä ruumiita, joten nykyisen ihmispolven vaarallisin konna ja sen etevin lain edustaja lepäävät ikuisiin aikoihin siellä alhaalla kiehuilevan veden ja suitsevan kuohun kamalassa kohinassa. Sveitsiläis-pojasta ei saatu vihiä; hän oli varmaankin joku Moriartyn lukuisista kätyreistä. Mitä rosvojoukkioon tulee, niin muistaa yleisö varmaankin selvästi, kuinka perinpohjin Holmesin keräämät asiakirjat paljastivat sen järjestön, ja kuinka raskaasti hänen iskunsa heitä kohtasi. Joukkion katalasta johtajasta tuli tutkimuksissa hyvin vähän ilmi, ja joskin minun nyt on täytynyt lyhyesti kuvailla hänen elämäänsä, niin ovat siihen syynä ne ymmärtämättömät puolustajat, jotka ovat koettaneet puhdistaa hänen muistoansa parjaamalla sitä ystävää, jota aina tulen pitämään parhaimpana ja viisaimpana miehenä, mitä koskaan olen tuntenut.
End of Project Gutenberg's Baskervillen koira, by Arthur Conan Doyle