"Jumala teitä siunatkoon, herra, ja kiitos kaikesta sydämestä. Olisi ollut kuolemaksi minun vaimolleni, jos hän jälleen olisi joutunut kiinni."
"Minä pelkään auttavamme rikollista tekoa Watson, vai kuinka? Sen jälkeen, mitä nyt kuulimme, en mielestäni kumminkaan voi ilmiantaa tuota raukkaa. Hyvä on, Barrymore, voitte mennä."
Muutamin syvää kiitollisuutta ilmaisevin sanoin lähti hovimestari, mutta näytti epäröivän ja palasi takasin.
"Te olette ollut niin hyvä meille, sir", sanoi hän, "että kernaasti tahtoisin tehdä teille vastapalveluksen. Minä tiedän jotain, jonka minun ehkä olisi pitänyt sanoa ennemmin, mutta vasta kauan tutkintotilaisuuden jälkeen huomasin sen, enkä ole sanallakaan siitä kenellekään hiiskunut. Se koskee sir Charlesin kuolemaa."
Sir Henry ja minä kavahdimme pystyyn tuoleiltamme. "Tiedättekö kuinka hän kuoli?" kysyi edellinen.
"En, sir Henry, sitä en tiedä."
"Mitä teillä sitten on sanottavaa?"
"Minä tiedän, miksi hän meni veräjän luo juuri silloin. Hän meni tapaamaan erästä naista."
"Tapaamaan erästä naista! Hänkö?"
"Niin."