"On mahdollista, että olen puhunut liian kiivaasti", sanoi hän, "ja siinä tapauksessa pyydän anteeksi. Minun täytyy kumminkin toistaa, että hämmästyin suuresti, kun te, hyvät herrat, aamulla tulitte kotiin ja sain kuulla, että oli ollut kysymys Seldenin vangitsemisesta. Onhan tuolla raukalla kyllin vastustajia muutenkin, ilman että minä yhä useampia yllytän häntä vastaan."
"Jos olisitte sen meille vapaaehtoisesti kertonut, olisi asianlaita toinen", sanoi sir Henry, "mutta nyt puhuitte te, tai oikeammin vaimonne, asiasta vasta sitten, kun olitte siihen pakotettuja ettekä muuta voineet."
"Minä en kumminkaan voinut uskoa, että sitä käyttäisitte hyväksenne, sir Henry, sitä en voinut uskoa."
"Tuo mies on vaarallinen yleiselle turvallisuudelle. Nummella sijaitsee useita yksinäisiä asumuksia, eikä hän juuri arkaile mitään. Ei tarvinnut kuin nähdä hänen kasvonsa ymmärtääkseen sen. Ajatelkaa esimerkiksi Stapletonia, joka yksin saisi puolustaa kotiansa. Ei, kukaan ei ole turvassa, ennenkuin se mies on lukkojen takana."
"Hän ei murtaudu mihinkään, sen voin pyhästi vakuuttaa, eikä hän koskaan enää tule tekemään kenellekään vahinkoa tässä maassa. Minä vakuutan teille, sir Henry, että muutamassa päivässä on kaikki valmista, ja hän lähtee matkalle Etelä-Amerikaan. Älkää, Jumalan nimessä, ilmottako poliisille, että hän vielä on nummella. He ovat lakanneet häntä hakemasta; antakaa hänen olla rauhassa kunnes hänen laivansa on valmis lähtöön. Ette voi antaa häntä ilmi saattamatta minua ja vaimoani huoliin ja vaikeuksiin."
"Mitä te sanotte asiasta, Watson?"
Kohautin olkapäitäni. "Jos hän onnellisesti pääsisi maasta pois, niin helpottaisihan se veronmaksajain taakkaa", sanoin.
"Mutta ajatelkaa, että hän ennen lähtöään saattaa käydä jonkun kimppuun."
"Kuinka hän voisi sellaiseen järjettömyyteen ryhtyä, sir? Olemme varustaneet hänet kaikella, mitä hän tarvitsee. Tekemällä jonkun rikoksen, ilmaisisi hän olinpaikkansa."
"Se on totta", sanoi sir Henry. "No olkoon, rakas Barrymore…"