"Juuri saman. Hän meni naimisiin erään Lyons nimisen taiteilijan kanssa, joka tuli aiheita etsimään nummelta. Tämä olikin oikea lurjus ja oli vaimolleen uskoton, mutta mahdollisesti ei syy ollut yksin hänen. Vaimon isä ei tahtonut olla missään tekemisissä tyttärensä kanssa, kun tämä oli mennyt naimisiin ilman hänen suostumustaan, ja ehkä hänellä oli muitakin syitä, joten naisraukan asema ei ollut juuri hauska ollessaan sellaisen miehen ja sellaisen isän välissä."
"Millä hän nyt elää?"
"Minä luulen ukko Franklandin antaneen hänelle pienen eläkkeen, mutta kun tämän omat raha-asiat ovat huonossa kunnossa, niin on se varmaankin aivan vähäpätöinen. Vaikka hän ei ollutkaan aivan nuhteeton, niin ei voitu antaa hänen joutua auttamattomasti hukkaan. Hänen kohtalonsa tuli tunnetuksi, ja useat henkilöt näillä tienoin koettivat saattaa häntä tilaisuuteen ansaita leipänsä kunniallisella tavalla. Niihin kuuluivat sekä Stapleton että sir Charles. Itsekin avustin vähäpätöisellä summalla. Kysymys oli konekirjotusliikkeestä."
Hän tahtoi tietää, mitä näillä kyselyillä tarkoitin, mutta onnistuin livahtamaan asiasta ilmaisematta liikaa, sillä mielestäni ei minun pidä uskoa kenellekään salaisuuksiani. Huomenna varhain lähden Coombe Traceyyn, ja jos saan tavata tuota rouva Laura Lyonsia, jonka maine näyttää hieman epäiltävältä, niin on siten päästy tärkeä askel eteenpäin tätä salaperäistä asiaa koskevain seikkojen selvittämisessä. Alan todella tulla kavalaksi kuin käärme, sillä kun tohtori Mortimerin kysymykset kävivät kovin tunkeileviksi, sanoin minä, että olisi hauska tietää, mitä tyyppiä Franklandin pääkallo oli, ja sitten ei koko loppumatkallamme ollut kysymys muusta kuin frenologiasta.
Yksi asia on minun vielä tältä myrskyiseltä ja ikävältä päivältä pantava muistiin, nimittäin se keskustelu, joka minulla juuri on ollut Barrymoren kanssa, ja jonka kautta sain vielä yhden kortin aikanaan esiin lyötäväksi.
Mortimer oli jäänyt päivälliselle ja sen jälkeen istui hän pelaamaan korttia sir Henryn kanssa. Hovimestari toi minulle kahvia kirjastoon ja minä käytin tilaisuutta tehdäkseni hänelle muutamia kysymyksiä.
"No", sanoin minä, "onko rakastettava lankonne jo lähtenyt täältä, vai vieläkö hän hiiviskelee tuolla nummella?"
"Sitä en tiedä, herra tohtori", vastasi hän. "Toivon hartaasti, että hän olisi poissa, sillä hän on tuottanut meille vain huolta ja ikävyyksiä. En ole kuullut hänestä mitään, senjälkeen kun kolme päivää sitten vein hänelle ruokaa."
"Näittekö hänet silloin?"
"En nähnyt, mutta ruoka oli kadonnut, kun seuraavan kerran menin sinne päin."