"Missä sitten", kysyin minä.
"Wigtownin hulluinhuoneessa", vastasi pieni mies, pyrskähtäen kurkun täydeltä nauramaan. Minä ratsastin heti tieheni, mutta hänen naurunsa soi vielä pitkän ajan korvissani.
Cloomber Halliin tullut uusi perhe ei ollut seuraa rakastava eikä välittänyt linnan läheisyydessä asuvien köyhäin mökkiläisten ja kalastajain auttamisesta. Se vetäytyi kaikkien yhteydestä ja uskalsi hädintuskin pistäytyä puutarhan portin ulkopuolella. Me huomasimme pian että asioitsija oli puhunut totta, sillä koko joukko työmiehiä oli aamusta iltaan työssä pystyttääkseen lankkuaidan puutarhan ympärille. Sen valmistuttua oli Cloomber Halliin mahdoton päästä muitten kuin rohkeitten hiipijäin.
Ihmeellistä myös oli että kenraali oli varustanut huoneen runsailla ravintoaineilla, aivan kuin hän olisi ollut aikeissa kestää piiritystilaa. Wiglownin etevin kauppamies oli kertonut minulle, että hän oli lähettänyt Cloomber Halliin tavattoman suuret määrät ilman pitäviä purkkeja, jotka sisälsivät lihaa ja kasviksia.
Kenraali ja hänen perheensä herättivät kaikkien naapurien uteliaisuutta, ja me aprikoimme syytä, joka olisi aiheuttanut nämä muukalaiset asettumaan meidän keskuuteen asumaan. Ainoa mahdollinen selitys, jonka voimme keksiä, oli se että kenraalin perheessä oli yksi ruuvi höltynyt. Yksi ja toinen luuli vanhan herran tehneen jonkun kauhean rikoksen ja päästäkseen kärsimästä sen seurauksia piilottautunut tänne.
On totta että kenraali Heatherstone meidän ensi kertaa toisemme tavatessa käyttäytyi niin kummallisesti, että minä helposti saatoin uskoa hänen kärsivän sielunsairautta. Mutta kun me toisen kerran tapasimme toisemme, oli hän täydessä järjessään ja käyttäytyi täysin mallikelpoisesti. Ja se katsantotapa että hän pakenisi oikeuden kostavaa kättä ei vielä näyttänyt pitävän paikkaansa. Wigtownshire oli tosin syrjäinen ja yksinäinen paikka, mutta ei se kumminkaan ollut niin kaukainen maailman nurkka, että hyvin tunnettu upseeri siellä olisi voinut pysyä piilossa.
Minä olin siis halukas uskomaan että arvoituksen oikea selitys olisi etsittävä hänen omasta halustaan saada elää yksinäistä elämää ja että hän oli tullut tänne perheensä kanssa siitä syystä että hänellä oli sairaanomainen halu saada elää yksinäisyydessä ja rauhassa. Me saimme pian todistuksen siitä kuinka kauas tämä yksinäisyyteen pyrkimishalu saattoi viedä tämän perheen.
Eräänä aamuna tuli isämme meitä katsomaan ja näytti selvästi tehneen tärkeän päätöksen.
"Tänään täytyy sinun pukeutua vaaleanpunaiseen hameeseesi, Ester", sanoi hän, "ja sinun, John, täytyy panna itsesi hienoksi, sillä minä olen päättänyt että me kolme tänä iltapäivänä käymme tapaamassa rouva Heatherstonea ja kenraalia."
"Menemmekö me Cloomberiin", huudahti Ester ja taputti käsiään.