"On hauskaa tehdä kauppoja todellisen herrasmiehen kanssa", sanoi hän ja pyrskähti nauramaan. "Semmoinen ymmärtää minua ja minä häntä. 'Kuinka paljo minä panen tähän', sanoo kenraali, ottaa vekselin taskustaan ja panee sen pöydälle. 'Kaksisataa', sanon minä."
"Minä luulin teidän saaneen maksun Cloomber Hallin omistajalta", sanoin minä asioitsijalle.
"Sainpa kyllä, mutta ei haitannut, vaikka hänkin minulle muutaman kolikan antoi. Sillä tavalla kaksi herrasmiestä kaupoista sopii. Ettekö tahdo tulla sisälle, herra West, maistamaan vähän konjakkia?"
"En, kiitoksia! Minulla on asia toimitettavana."
"Niin, liikeasiat ennen kaikkia. Eikä minun tarjoomani ryyppy ole juuri mikään aamuryyppy. Mitä minuun itseeni tulee, en koskaan maista väkiviinaa päivällisen edellä, paitsi aamiaisen edellä lasillisen, koska se antaa minulle ruokahalua, ja ehkä yhden tai kaksi lasillista jälkeenpäin edistämään ruoansulatusta. Mutta sanokaa minulle, herra West, mitä te pidätte kenraalista."
"Minulla on tuskin ollut tilaisuutta arvostella häntä", vastasin minä.
Mc Neil napsutti etusormellaan kynäänsä.
"Minä ajattelen hänestä", sanoi hän tuttavallisesti kuiskaten, "että hän epäilemättä on ihmeellinen mies. Jos kenraali kysyisi teiltä, montako peninkulmaa on lähimpään satamaan ja laskevatko itämaiset laivat sinne, ja jos kiertolaisia liikkuu teillä, ja jos hänellä vuokralaisena on oikeus rakennuttaa korkea muuri puiston ympärille, niin mitä te kaikesta tästä ajattaisitte?"
"Minä pitäisin häntä haaveksijana", vastasin minä.
"Jos hänelle tehtäisiin oikeuden mukaan, olisi hän — tarvitsematta maksaa ainoatakaan ropoa — pian huoneessa, jonka puutarhan ympärillä on korkea muuri."