"Minä olen erittäin iloinen saadessani omassa persoonassani pyytää anteeksi", sanoi Mordaunt kohteliaasti. "Tahtoisin myös osottaa paheksumiseni isällenne ja sisarellenne siitä mitä on tapahtunut. Mutta juokse nyt kotia, Gabrielia, sillä pian on toisen aamiaisen syömisaika. Älkää, herra West, vielä menkö, sillä minulla on teille muutama sana sanottavaa."
Neiti Heatherstone viittasi minulle ystävällisesti hymyillen ja poistui kevyein askelin, hänen veljensä avatessa portin ja sulkiessaan sen huolellisesti, kun oli tullut tielle.
"Jos ei teillä ole mitään vastaväitteitä, niin minä seuraan teitä kappaleen matkaa. Huolitteko manillasta?"
Hän otti taskustaan pari itäindialaista sikaaria ja tarjosi toisen niistä minulle.
"Te saatte havaita ettei se ole huono", sanoi hän. "Indiassa ollessani olen oppinut ymmärtämään tupakkaa. Onko teillä tulta? Minä toivon etten millään tavalla häiritsisi teitä, kun nyt olen yhtynyt seuraanne."
"Te ette ensinkään häiritse minua, ja minä iloitsen teidän seurasta", vastasin minä.
"Minä sanon teille salaisuuden", lausui seuralaiseni. "Minä olen tänne tultuani ensi kertaa aidan tällä puolella."
"Ja sisarenne sitten?"
"Ei hänkään ole käynyt ulkopuolella. Minä olen hiipinyt tieheni isäukolta, ja jos hän tietäisi missä minä olen, ei hän suinkaan pitäisi menettelystäni. Hän on saanut päähänsä semmoisen oikun että meidän pitäisi elää tykkänään maailmasta erotettuina. Kaikessa tapauksessa löytyy niitä monta, jotka pitäisivät hänen yksinäisyyshalunsa oikkuna. Mutta mitä minuun itseeni tulee, niin uskon että hänellä on syytä niin menetellä, vaikka hän jossakin suhteessa menneekin liian pitkälle."
"Semmoinen elämä tuntuukin varmaankin teistä kolkolta", huomautin minä. "Ettekö voi sovittaa niin että aika ajoin tulisitte hetkeksi meille pakinoimaan ja tupakoimaan? Talo, joka tuolta näkyy, on Branksome."