"Te saatte turvallisesti luottaa minuun."
"Jos te joskus saatte minulta kutsun, jos ainoastaan kirjoitan sanat
'Tulkaa' tai 'Cloomber', niin te ymmärrätte että minä vetoan apuunne.
Ja tuletteko viipymättä vaikka sydänyöllä?"
"Sen minä teen ihan varmaan", vastasin minä ja lisäsin: "Mitä laatua on se vaara, jota te pelkäätte?"
"Ette voita mitään sen tietämisellä. Ette edes ymmärtäisi sitä, jos minä sanoisin teille kaikki. Minä sanon nyt hyvästi, sillä olen liian kauan viipynyt teidän seurassa. Muistakaa että minä pidän teidät Cloomberin varusväkeen kuuluvana."
Kun hän oli poistumaisillaan, huomautin minä äkkiä:
"Minä toivon ettette suutu tyttärellenne siitä mitä minä olen teille kertonut. Minun tähteni hän vitkasteli puhumasta teille kaikkia."
"Minä en ole perheeni keskuudessa semmoinen peto kuin te näytätte luulevan", sanoi hän kylmästi, hymyillen omalla käsittämättömällä tavallaan. "Mitä avioliittoehdotukseen tulee, tahdon ystävänä kehottaa teitä jättämään se sikseen. Mutta kaikessa tapauksessa minä vaadin että te nykyään jätätte sen kokonaan syrjään. On mahdoton sanoa minkä odottamattoman käänteen kohtalomme voi saada."
Hän meni puistoon ja oli pian kadonnut puitten väliin.
Siten päättyi se merkillinen kokous, jonka alussa vieras mies oli ojentanut pistoolin minun rintaani vastaan, mutta lopuksi kuitenkin tunnustanut mahdolliseksi että minusta sittenkin voisi tulla hänen vävynsä.
Tuskin tiesin mitä olisin ajatellut. Luultavaa oli että hän tarkasti valvoisi tytärtään estääkseen meitä tapaamasta toisiamme. Mutta kun minä viimein ajatuksiini vaipuneena lähdin kotimatkalle, tulin siihen vakuutukseen että minun ja kenraalin yhtyminen pikemmin oli meille edullista kuin päinvastoin.