Mutta mitähän minun tulisi ajatella tästä vaarasta, joka tuntui niin olemattomalta ja näytti esiintyvän kaikkialla? Kuinka tahansa aivojani vaivasinkin, en voinut saada selville kenraalin omituisen käytöksen syytä. Yksi tosiseikka löytyi, jolla minusta näytti olevan merkityksensä. Sekä isä että poika olivat eri tilaisuuksissa vakuuttaneet minulle etten minä ymmärtäisi heitä, vaikka he puhuisivat minulle kaikki. Miten ihmeellinen ja eriskummallinen täytyykään sen vaaran olla, jota tuskin voidaan ymmärrettävällä kielellä ilmaista!
Minä kohotin käteni yön pimeydessä ennen kuin tänä iltana menin levolle, ja vannoin ettei yksikään ihminen eikä perkele voisi heikontaa minun rakkauttani siihen tyttöön, jonka viattoman sydämen olin onnistunut voittamaan.
VII.
Korpraali Rufus Smithistä ja hänen tulostaan Cloomberiin.
Minä koetan esittää kertomukseni niin yksinkertaisin sanoin kuin mahdollista enkä korista sitä räikeillä väreillä, sillä minä vihaan kaikkia innostuspyyteitä. Tähän aikaan kohdistuivat kaikki minun ajatukseni Cloomberin murhetapauksiin eivätkä jokapäiväiset toimeni ensinkään minua viehättäneet. Jos kävin pellolla tai aholla, näin Cloomberin valkean, nelinurkkaisen tornin kohoutuvan puitten takaa. Ja samassa tornin kaunistamassa talossa asui onneton perhe, joka valvoi ja odotti — mitä? Tämä kysymys piti kaikki ajatukseni ripeässä toiminnassa vielä sitä enemmän siitä syystä, että se nainen, jota minä rakastin tuhat kertaa enemmän kuin omaa henkeäni, oli tähän vaaraan kietoutuneena. Ja ennen kuin voisin arvoituksen selittää, en voinut ajatella mitään muuta.
Isäni oli saanut talonomistajalta Neapelissa päivätyn kirjeen, jossa tämä ilmoitti ilmanalan muutoksen vaikutuksesta voivansa paljoa paremmin ja ettei hän pitkään aikaan ajatellut palata Skotlantiin. Tämä tieto tyydytti meitä kaikkia, sillä isäni oli huomannut voivansa hyvästi harjoittaa opinnoitaan Branksomessa, joka sijaitsi kaukana suurkaupungin melusta ja levottomuudesta. Sisarellani ja minulla oli vielä enemmän syytä olla tyytyväisiä maalaiskotiimme. Huolimatta kenraalin kanssa pitämästäni kokouksesta — tai paremmin sanoakseni sen kokouksen perusteella — oli minulla syytä kahdesti päivässä käydä Cloomberissa, saadakseni selville että kaikki oli asianmukaisessa kunnossa. Kenraali oli alussa raivostunut minun sinne tunkeutumisestani, mutta antoi minulle lopuksi puolinaisen luottamuksensa, vieläpä pyysi minulta apuakin. Minä tunsin siis olevani häneen ihan toisessa suhteessa kuin ennen ja toivoin ettei hän enää äkämystyisi minut nähdessään.
Minä tapasin hänet todellakin muutamaa päivää myöhemmin. Hän käyskenteli aidan ulkopuolella ja esiintyi minulle kohteliaana, vaikka ei hän sanallakaan viitannut edelliseen keskusteluumme. Hän näytti olevan heikkohermoisessa tilassa, sillä hän säpsähti kerran toisensa jälkeen ja katsoi arasti ympärilleen. Minä toivoin että hänen tyttärensä oli oikeassa sanoessaan että lokakuun viides päivä oli kenraalin käännekohta, sillä kun katsoin hänen vapisevia käsiään ja levottomia silmiään, ymmärsin että ihmisen on mahdoton semmoisessa tilassa kauemmin elää. Kun minä tarkemmin tutkin aitaa, huomasin että irtonaiset laudat oli jälleen naulattu paikoilleen, ja vaikka koettelin koko aidan pitkin pituuttaan, oli minun mahdoton enää löytää irtonaisia lautoja, joita olisin voinut nykästä paikaltaan.
Useammin paikoin huomasin rakoja, joista näin linnan häämöttävän, ja kerran näin kehnoissa vaatteissa olevan keski-ikäisen miehen, joka seisoi ikkunan edustalla. Minä otaksuin että mies oli ajaja Israel Stakes.
Minä en nähnyt Gabriellaa enkä Mordauntia ja heidän poissaolonsa huolestutti minua. Minä olin vakuutettu siitä että he tavalla tai toisella olisivat antaneet minulle jonkun tiedon, jos vaan olisivat kyenneet sen tekemään. Pelkoni yltyi kun päivä vieri toisensa jälkeen minun saamatta nähdä heitä tai kuulla heistä mitään.
Eräänä aamuna olin matkalla linnaan saadakseni kuulla uutisia Gabriellasta. Silloin huomasin äkkiä miehen istumassa kivellä tien vieressä. Lähemmäksi tultuani näin että hän oli vieras ja hänen pölyisistä vaatteistaan ja väsyneestä ulkomuodostaan saatoin päättää että hänellä oli ollut pitkä matka kulettavana. Hänellä oli iso leivänkappale polvellaan ja hän näytti juuri päättäneen aamiaisensa, sillä minut huomatessaan harjasi hän murut vaatteistaan ja nousi seisomaan.