Vanha veijari sai hyvän palkan vaivoistaan, niin ettei hänen tarvinnut puhua korvauksesta.
Minä en osaa itse käyttää kynää, sillä isä lähetti minut pelottelemaan variksia sen sijaan että olisi päästänyt minut kouluun. Mutta toiselta puolen kasvatti hän minut periaatteitten mukaisesti; hän salli minun käydä kalvinilaisessa kirkossa, ja siitä minä kiitän Herraa Jumalaa.
Toukokuun lopulla tuli asiamies Mc Neil kadulla minun luokseni ja kysyi, voisinko minä ottaa vastaan ajajan- ja puutarhurinpaikan. Ja juuri silloin sattui niin että minä olin työnhaussa, mutta enhän minä niin tyhmä ollut että olisin hänelle siitä puhunut.
"Te voitte ottaa paikan tai olla ottamatta, jos haluatte", sanoo hän vihaisella äänellä. "Se on hyvä paikka ja moni iloitsisi sen saadessaan. Jos tahdotte tulla minun konttooriini klo 2:lta, niin saatte itse puhua hänen kanssaan."
Tämä oli kaikki mitä minä voin saada häneltä ulos, sillä ei hän ole taipuisa puhumaan, ja äreä ja vihainen on hän vielä päälliseksi, ominaisuus, joka ei suinkaan hyödytä häntä toisessa elämässä vaikka hän käy purppurassa ja kalliissa liinavaatteessa. Kun se päivä tulee, niin silloin on suuri joukko asianajajia seisova istuimen vasemmalla puolella, eikä minua ensinkään kummastuta, jos näen hänet itsensä muitten joukossa.
No sitten minä menin konttooriin, ja siellä oli herra Mc Neil ja pitkä, laiha mies, jolla oli harmaat ruskeat ja ryppyiset kasvot kuin saksanpähkinän kuori. Hän katsoa tuijotti minuun silmillä, jotka loistivat kuin tulenliekit ja sanoi sitten:
"Minä olen kuullut että te olette syntynyt tässä maassa."
"Niin olen", vastasin minä, "enkä ole koskaan käynyt oman maani ulkopuolella."
"Ettekö koskaan ole käynyt ulompana Skotlantia", kysyy hän.
"Kaksi kertaa olen käynyt Carlislen markkinoilla", sanon minä, sillä minä olen mies, joka rakastan totuutta.