"Minä kuulen herra Mc Nelliltä, ettette osaa kirjoittaa", sanoo kenraali Heatherstone, sillä hän se oli eikä kukaan muu.
"En", sanon minä.
"Ettekö osaa lukeakaan?"
"En". sanon minä.
"Hän on juuri se mies, jonka minä tarvitsen", sanoo hän ja kääntyy Mc Noihin. "Palvelijat on nykyaikana pilattu liian hienolla kasvatuksella", sanoo hän "Mutta minä luulen, Stakes, että me sovimme yhteen. Te saatte kolme puntaa kuukaudessa, mutta minä pidätän itselleni oikeuden saada mieleni mukaan sanoa teidät irti, ja teidän tulee silloin muuttaa 24 tunnin kuluessa. Tyydyttekö siihen?"
"Minulla oli ihan toiset ehdot entisessä paikassani", sanon minä tyytymättömänä.
Ja sanani olivat totta kyllä, sillä vanha Scott antoi minulle ainoastaan yhden punnan kuukaudessa.
"Kenties minä voin vähän korottaa summaa", sanoo hän. "Herra Mc Neil kertoo minulle, että on tapana antaa käsirahaa. Tästä saatte. Minä odotan teitä Cloomberiin maanantaina."
Kun maanantai tuli, menin minä Cloomberiin, ja suuri talo se on, ja siinä on sata ikkunaa tai enemmän ja sijaa kyllä puolen seurakunnan asukkaille. Mitä puutarhatyöhön tulee, niin siellä ei ollut mitään puutarhaa, jossa olisin voinut työskennellä, ja hevonen seisoi tallissa viikon toisensa jälkeen. Minulla oli kumminkin kurkisteltavaa sillä minä korjailin vähän siellä ja täällä, kiillotin veitsiä, harjasin saappaita ja tein semmoisia vähäpätöisiä töitä, jotka paremmin soveltuvat vanhalle akalle kuin miehelle.
Lisäksi oli- siellä kaksi palvelijatarta keittiössä, keittäjätär Elisa ja sisäpalvelijatar Mary, kurjia taitamattomia olentoja, jotka ovat tuhlanneet koko elämänsä Lontoossa ja aina pitäneet maailmaa ja sen himoja silmämääränään. Minulla ei ollut heille paljoa puhuttavaa, sillä he eivät huolineet mistään ja välittivät sielustaan yhtä vähän kuin sammakot aholla. Kun keittäjätär sanoi ettei hän ajatellut mitään suurta John Knoxista ja toinen huomautti ettei hän antaisi ropoakaan saadakseen kuulla Donald Mc Snawin saarnoja, niin älysin minä että oli aika jättää heidät korkeamman tuomarin haltuun.