Perheessä oli neljä henkeä, kenraali, hänen vaimonsa, herra Mordaunt ja neiti Gabriella, eikä kestänyt kauan kun sain tietää ettei kaikki talossa ollut niinkuin olisi pitänyt olla. Rouva oli niin ohut ja laiha kuin henki, ja monta kertaa olen minä huomannut hänen itkevän ja valittavan itsekseen. Minä olen nähnyt hänen käyvän edestakaisin metsässä, jossa ei hän luullut kenenkään häntä näkevän, ja hän väänteli käsiään niinkuin mielipuoli. Nuoren herran ja hänen sisarensa mieltä näkyi myös joku asia painostavan. Ja kenraalia kaikkein enimmin, sillä toiset olivat vallattoman iloisia toisena ja surullisia taas toisena päivänä, mutta hänen kasvonsa olivat aina niin synkät kuin pahantekijän, joka tuntee nuoran kaulassaan.
Minä kysyin keittiössä olevilta neideiltä, tietäisivätkö he, mikä herrasväkeä vaivasi, mutta keittäjätär vastasi etteivät isäntäväen asiat koskeneet häneen rahtuakaan, ja ettei hänellä ollut talossa muuta toimitettavaa kuin tehdä työtä ja saada palkkansa. Kumpikaan tyttö tuskin tahtoi vastata kohteliaaseen kysymykseen, vaikka he kyllä pakisivat keskenään, kun olivat sillä tuulella.
Viikkojen vieriessä tuli linnassa olo yhä tukalammaksi. Kenraali näytti vihaiselta ja hänen vaimonsa muuttui päivä päivältä aina vaan synkkämielisemmäksi. Mutta aamiaishuoneesta ei sentään kuulunut mitään toraa eikä rähinää, sillä minulla oli siihen aikaan usein tapana käydä ikkunain ohi, kun olin ruusupensaita oksimassa, enkä silloin voinut olla kuulematta heidän keskusteluaan ihan vasten tahtoanikin.
Kun nuoret olivat heidän kanssaan sisällä eivät he puhuneet montakaan sanaa keskenään, mutta näitten poistuttua puhuivat vanhat minkä jaksoivat, vaikka en minä koskaan päässyt heidän puheensa perille. Useammin kun kerran olen kenraalin kuullut sanovan, ettei hän pelännyt kuolemaa eikä mitään vaaraa, jota hän saattoi asettua vastustamaan mutta pitkällinen odotus ja epävarmuus ne riistivät häneltä tarmon ja voiman.
Semmoisissa tilaisuuksissa lohdutti vaimo häntä ja sanoi että kaikki viimein muuttuisi hyväksi, mutta hänen lohdutussanansa eivät tehneet kenraaliin vähintäkään vaikutusta.
Minä kyllä tiesin etteivät nuoret aina pysyneet sisällä vaan hiipivät usein ulos tavatakseen herra Fothergill Westin Branksomesta. Mutta kenraalilla oli liiaksi omia surujaan ehtiäkseen pitämään huolta heistä, ja mitä minuun itseeni tulee, niin ei ollut ajajan eikä puutarhurinvirkaani kuuluvaa pitää vaaria lapsista. Ja pojalta ja tytöltä jotakin kieltäminen on juuri suorin tapa saada heidät hankkimaan itselleen sitä mikä on kiellettyä. Herra teki saman havainnon paratiisin huvitarhassa, eikä Eedenin ja Wigtownin väellä ole suurta erotusta.
Löytyy toinenkin asia, josta en ole puhunut, mutta nyt se tulee esille. Kenraali ei asunut samassa huoneessa kuin hänen vaimonsa, vaan makasi yksin linnan toisessa päässä olevassa kamarissa niin kaukana kuin mahdollista muista ihmisistä. Se oli aina lukittuna, kun ei hän ollut siellä, eikä kukaan meistä koskaan päässyt sinne. Hän teki itse vuoteen, siivosi ja järjesti huoneensa, eikä kukaan meistä saanut edes tilaisuutta astua askeltakaan käytävälle, joka johti sinne. Yöllä käyskenteli hän ympäri koko talossa, ja lamppuja paloi joka nurkassa, niin että kaikkialla olisi valoisaa. Minä asuin ylikamarissa, ja monta kertaa kuulin minä hänen raskasten askeltensa lähenevän ja poistuvan, lähenevän ja poistuvan sydänyöstä aina kukonlaulamaan asti. Tuntui väsyttävältä maata, kun täytyi kuulla hänen kävelynsä retkutusta. Maatessani minä aprikoitsin, tokkohan miehellä olisi puhdasta leipää pussissa vai oliko hän oppinut pakanallisia tapoja Indiassa vai oliko hänen omatuntonsa sen madon kaltainen, joka ei koskaan kuole. Minä olisin mielelläni tahtonut kysyä häneltä, eikö hän olisi halunnut puhua kirkkoherra Donald Mednawin kanssa, mutta minä olisin kai siinä tehnyt tyhmästi, ja kenraali oli mies hattunsa arvoinen eikä kärsinyt tyhmyyksiä.
Kun minä eräänä päivänä olin työssä kukkalavalla, tulee hän luokseni ja kysyy:
"Oletko sinä koskaan ollut tilaisuudessa laukasemaan pistoolia?"
"Ei koskaan eläessäni minulla ole ollut semmoista kalua kädessäni", sanon minä.