Minä en hukannut silmänräpäystäkään, vaan ryömin piilopaikastani ja juosta hölkötin omaan kamariini. Vaikka kuinka monta peikkoa tahansa myöhemmin yöllä olisi käydä tissutellut pitkin käytävää, en minä olisi tahtonut pistää päätäni ovesta nähdäkseni niistä vilahdustakaan.
Minä en yhdellekään ihmiselle puhunut sanaakaan siitä mitä tapahtui, mutta minä päätin etten kovin kauan olisi Cloomber Hallissa. Neljä puntaa kuukaudessa on iso palkka, mutta se on pieni silloin, kun sillä maksetaan ihmisen sielunrauha, ja voipa hänen sielunsa vielä lopuksi joutua hukkaankin, sillä kun perkele käy ympäri kiljuvan jalopeuran tavalla, niin ei tiedä, kenen hän voi niellä. Ja vaikka sanovat että Herramme on häntä väkevämpi, niin ei sentään ole sopivaa ruveta asiaa koettamaan. Minä ymmärsin selvästi että kenraalia ja hänen huonettaan painoi kirous, ja jos hän oli sen ansainnut, niin se oikeudella kohtaisi häntä eikä saisi koetella presbyteriläistä, joka aina on vaeltanut kaidalla tiellä.
Sydäntäni karvasteli ajatellessani nuorta Gabriella-neitiä — sillä hän on sekä kaunis että sävyisä — mutta minä tunsin velvollisuuteni olevan lähteä tieheni, aivan samalla tavalla kuin Lot poistui syntisestä kaupungista.
Tämä kauhea kilinä soi alituisesti korvissani, enkä minä tohtinut yksin liikuskella käytävässä, sillä minä pelkäsin vielä kerran saavani sen kuulla. Ja ensi tilaisuudessa aioin kenraalille sanoutua irti toimestani, hankkiakseni itselleni semmoisen paikan, jossa voisin seurustella kristittyin ihmisten kanssa ja lohdutuksekseni ja avukseni asua noin kivenheiton päässä kirkosta.
Mutta sitten kävi niin omituisesti ettei irtisanominen tapahtunutkaan minun puoleltani, vaan kenraalin.
Tapahtui eräänä päivänä syyskuun lopulla, että kun minä hevoselle kauroja annettuani astuin ulos tallista, näin minä suuren rötkäleen, joka tulee hyppien yhdellä jalalla ja on enemmän ison variksen kuin miehen näköinen. Minä katsoa tuijotin häneen ja luulin että hän oli niitä roistoja, joista kenraali oli puhunut. Sentähden en minä puhunut sanaakaan, vaan lähdin hakemaan sauvaani, jolla aioin koetella lurjuksen päätä.
Hän näkee minun tulevan ja huomaa sauvan kädessäni. Arvaten että minä aioin koetella hänen nahkaansa, veti hän suuren veitsen taskustaan ja vannoi kauhistavalla valalla tappavansa minut, jos en peräytyisi.
Minun hiukseni nousivat pystyyn ja me seisoimme vastatusten — hänellä veitsi, minulla oksainen kalikka kädessäni — kun kenraali tuli meitä kohden.
"Pistäkää veitsi taskuunne, korpraali. Pelkonne on poistanut teiltä ymmärryksen", sanoo hän.
"Hän olisi musertanut pääkalloni, jos en olisi vetässyt veistäni. Teidän ei tulisi pitää palveluksessanne niin vaarallista velikultaa", sanoo hän.