Hänen päänsä oli puolittain poispäin käännettynä; hän hengitti raskaasti ja oli nähtävästi tietämätön meidän läsnäolosta. Kirkkaat, tuijottavat silmät ja poskien kitukuumeellinen puna osottivat, että hänellä oli ankara kuume.
Minä lähestyin vuodetta, kumarruin alas ja kosketin sormillani hänen valtasuoneensa. Mutta hän nousi yhtäkkiä istumaan ja löi raivoisasti minua nyrkillään, Kun hän katsoi minuun, näkyi hänen kasvoissaan äärettömän tuskan ja kauhistuksen ilme.
"Verikoira", ulvoi hän. "Päästä minut, päästä minut, sanon minä. Ottakaa pois kätenne! Eikö siinä ole kylliksi että koko elämäni on saatettu turmioon? Milloin kaikki tämä loppuu? Kuinka kauan minun täytyy kärsiä tällä tavalla?"
"Vaiti, ystäväni, vaiti", sanoi hänen vaimonsa tyynnyttävällä äänellä ja laski viileän kätensä hänen kuumalle otsalleen. "Tämä on tohtori Easterling Straenraerista. Hän ei ole tullut tänne sinua vahingoittamaan, vaan auttamaan."
Kenraali vaipui väsyneenä päänalaiselleen, ja hänen kasvojensa muuttuneista eleistä saattoi päättää, että kuume oli tauonnut ja että hän ymmärsi vaimonsa puheen.
Minä pistin lämpömittarini hänen kainalokuoppaansa ja kun tarpeellisen ajan kuluttua tutkin sitä, huomasin että hän oli vapaa kuumeesta. Nähtävästi ahdisti häntä semmoinen ajoittainen kuumetauti, joka usein vaivaa niitä ihmisiä, jotka ovat viettäneet jonkun ajan kuumassa ilmanalassa.
"Hän ei ole missään vaarassa", huomautin minä. "Kun hänelle annetaan vähä kiniiniä ja arsenikkia, saa hän pian takaisin terveytensä ja voimansa."
"Ei mitään vaaraa", sanoi hän. "Tauti ei koskaan ole ollut minulle vaarallista. Minua on yhtä vaikea tappaa kuin kuleksivaa juutalaista. Minä vakuutan sinulle, Mary, että pääni nyt on ihan selvä, niin että hyvästi voit jättää minut kahdenkesken tohtorin kanssa."
Rouva Heatherstone lähti minusta nähden vastenmielisesti huoneesta, ja minä otin paikan vuoteen vieressä, kuunnellakseni potilaani puhetta.
Niin pian kuin rouva Heatherstone oli sulkenut oven, sanoi kenraali: