"Pelkäsivätkö miehet heitä!" huudahdin min hämmästyneenä.
"Kyllä. He luulivat että muukalaisten olo laivalla ennustaisi sen onnettomuutta. Minä en epäile, että jos te tällä hetkellä menette keittiöön, saatte kuulla heidän kaikkien olevan yksimielisiä siitä, että matkustajamme ovat syylliset koko onnettomuuteen."
Kapteenin vielä puhuessa avautui ovi ja punapartainen perämies astui huoneeseen. Hän oli saanut lainata vaatteet eräältä hyväntahtoiselta kalastajalta ja esiintyi jersey-takki yllään ja pitkävartiset rasvanahkasaappaat jalassa.
Kiitettyään muutamalla sanalla meitä vierasvaraisuudestamme, vetäsi hän tuolin pöydän ääreen ja lämmitteli auringon polttamia käsiään leimuavan valkean ääressä.
"Mitä te nyt ajattelette, kapteeni Meadows?" kysyi hän. "Enkö minä teitä varoittanut ottamasta noita mustanaamoja Belindaan?"
Kapteeni nojautui tuolin selkänojaan ja nauroi sydämestään.
"Kuulkaa, kuulkaa", huudahti hän ja kääntyi meihin.
"Asiassa ei ole mitään naurettavaa", huomautti toinen ärmeällä äänenpainolla. "Minä olen menettänyt kaikki mitä minulla oli ja päälliseksi olin menettämäisilläni vielä henkenikin."
"Luuletteko todellakin että haaksirikkonne aiheutuu noitten onnettomain matkustajain laivalla olosta", kysyin minä.
"Miksi onnettomain?" kysyi perämies, avaten silmänsä selälleen.