Kun minä isäni kanssa aamiaispöydässä puhuin asiasta, huomautti hän:
"Kenraali Heatherstone on ehkä oppinut mies ja on valinnut tämän piilopaikan kirjoittaakseen tieteellisen kirjateoksen. Jos niin on laita annan minä ilolla hänelle luvan käyttää kirjastoani."
Ester ja minä nauroimme tuolle juhlalliselle nimelle, jonka hän antoi meidän vähäpätöiselle kirjavarastolle.
"Voipa niin olla", vastasin minä, "mutta kun näin kenraalin, ei hän minusta näyttänyt opintojen harrastajalta. Minä uskon pikemmin että hän on tullut tänne saadakseen lepoa ja rauhaa sekä raitista ilmaa, sillä hän näytti sairaalta ja heikkohermoiselta ja katsoa tuijotti minuun kummallisella tavalla.
"Minua arveluttaa, onko hänellä vaimoa ja lapsia", puhkesi sisareni puhumaan. "Miten yksinäiseltä ja kolkolta tällä seudulla oleskelu noista kurjista olennoista tuntuisikaan. Täällä ei koko seitsemän peninkulman alueella löydy muita kuin me, joitten kanssa he voisivat seurustella."
"Kenraali Heatherstone on erinomaisen taitava upseeri", huomautti isäni.
"Kuinka isä tietää sanoa hänestä mitään?"
"Oi lapseni, te olitte äsken valmiit nauramaan, kun minä puhuin kirjastostani, mutta se voi kuitenkin joskus minua hyödyttää."
Puhuessaan nousi hän seisomaan ja otti kirjahyllyltä punaisen kirjan, jota hän rupesi selailemaan.
"Tässä on luettelo Indian armeijasta kolme vuotta sitten", sanoi hän, "ja tässä luetaan juuri siitä miehestä, jota me haemme, Ja Heatherstone on Bathordenin varakansleri ja komentaja. Hän on ollut Indian jalkaväen översti, mutta on ottanut eron virastaan ja saanut kenraalimajorin arvon. Sitten on tässä hänen ansioluettelonsa. Viisi kertaa on hänen nimensä mainittuna pikasanomissa. Minä luulen, lapseni, että meillä on hyvinkin syytä ylpeillä uudesta naapuristamme."