"Ja että heidät vapautettaisiin kaikista perkeleellisistä uskonnoista ja niitten murhanhimoisista tunnustajista", huudahti Mordaunt, kokonaan suunniltaan raivosta.
Oikeudentunto vaati minut tunnustamaan, että nuo kristityt miehet olivat itse syypäät kohtaloonsa, kun teurastivat tuon turvattoman buddhalaisen, mutta minä en tahtonut ilmaista mielipidettäni Mordauntille pelosta että hän yhä enemmän kiihoittuisi.
Monen turhan koetuksen jälkeen onnistui minun viimein saada hänet lähtemään tuosta onnettomuuden paikasta. Oi, miten pitkä ja väsyttävä olikaan paluumatka. Menomatkakin oli kyllä vaivaloinen, vaikka meillä oli heikko toivokin, mutta nyt. kun kaikki oli mennyttä, tuntui kotimatka kauhean pitkältä. Raskain askelin ja vielä raskaammalla sydämellä kulimme me koko päivän erämaassa ja ehdimme juuri auringon laskiessa Cloomberiin.
Minä en koetakaan kertoa vaimon ja tyttären surua. Useampana viikkona horjui Gabriella-parkani elämän ja kuoleman välillä, mutta tohtori Easterlingin huolellisesti häntä hoitaessa toipui hän kumminkin, vaikka ei hän tosin enää koskaan päässyt entisiin voimiinsa. Mordaunt oli synkkä ja alakuloinen eikä tointunut ennen kuin olimme muuttaneet Edinburghiin. Mutta ei lääkärinhoito eikä ilmanvaihdos voinut auttaa rouva Heatherstone-parkaa. Hän kuihtui hitaasti, ja jotenkin varmaa oli että hän muutaman viikon kuluttua yhtyy mieheensä.
Branksomen omistaja palasi Italiasta terveenä ja virkeänä, ja tästä syystä me muutimme takaisin Edinburghiin. Asuinpaikan muutos teki meille hyvää, sillä viime tapahtumat olivat synkistyttäneet elämäämme. Sitä paitsi oli isälleni tarjottu kunniakas ja hyväpalkkainen paikka yliopiston kirjastossa, ja hän riensi ottamaan sen vasaan.
Minä olen nyt useamman kuukauden ollut naimisissa rakkaan Gabriellani kanssa, ja tämän kuun 23 p:nä viettää Ester häitään. Minä toivon että Mordaunt saa hänestä hyvän vaimon.
Ennen kuin lopetan kertomukseni tahdon vielä omistaa muutaman ajatuksen kenraalin ja Rufus Smithin katoamiselle ja kuolemalle.
Yhtä asiaa en voi ymmärtää. Minä tunnustan aprikoivani sitä seikkaa, miksi nuo kolme chelasta ottivat uhreiltaan hengen Creen syvänteessä sen sijaan että olisivat sen ottaneet miesten ollessa linnassa. Mutta luultavasti oli buddhalaispapeilla pätevät syyt tehdä niinkuin tekivätkin.
Muutama kuukausi kauhuntapahtuman jälkeen luin eräästä Indian lehdestä lyhyen uutisen jossa sanottiin että nuo kolme buddhalaista Lal Hoomi, Mowdar Khan ja Ram Singh olivat palanneet Euroopasta. Tämän ilmoituksen jälkeen seurasi esitys kenraalimajori Heatherstonen elämästä ja toiminnasta sekä tietoja siitä että hän äskettäin oli kadonnut kotoaan ja että oli syytä pelätä hänen saaneen surmansa veteen hukkumalla. Minä epäilen, tokkohan yksikään muu ihmissilmä saattoi keksiä mitään yhteyttä näitten kahden ilmoituksen välillä. Minä en niitä koskaan näyttänyt vaimolleni enkä Mordauntille, ja vasta sitten kun he lukevat nämä rivit, saavat he tietää ne.
En tiedä, tarvitseeko minun antaa pitempiä selityksiä tai lisätä mitään. Ymmärtäväinen lukija on jo saanut tietää syyn miksi kenraali pelkäsi tummia kasvoja, muukalaisia ja vieraita. Hänen unettomuutensa, jonka perusteena oli tuo kamala kellonsointi, saattoi hänet öisin kulkemaan ympäri huoneissa, ylisiltä kellariin asti, ja aina valaistut huoneet estäisivät pimeyden kauhujen häntä ympäröimästä.