Mies otti toisella kädellään setelin samalla kun hän toisella jätti Mordauntille nuoran, joka oli koiran kaulassa. Hänen poistuessaan jatkoimme me matkaamme kauemmaksi järvelle. Liejussa näkyvät syvät jäljet kiihoittivat meitä jouduttamaan askeliamme. Tunkeuduttuamme kokonaisen pienen kaislametsän läpi, tulimme me niin kolkkoon paikkaan että jos Dante olisi sen nähnyt olisi hän siitä saanut uutta ainetta kuvauksensa manalasta.
Koko rämeikkö aleni tässä ratin muotoiseksi syvänteeksi, jonka keskessä oli noin 40 jalan levyinen aukko. Maa vietti vesipyörrettä kohden kaikilta suunnilta. Nähtävästi oli tämä se syvänne, jota paikkakunnan väestö niin pelkäsi. Enkä minä asiaa ihmetellytkään, sillä kolkompaa seutua en koskaan ole nähnyt.
Sieltä nousi läkähdyttävä haju, ja me kuulimme sorisevan äänen, ikäänkuin vesi olisi kiehunut. Minä heitin syvänteeseen suuren kiven, joka makasi liejuun vajonneena mutta emme kuulleet sen putoamista pohjaan.
Kumartuessamme haisevan veden yli, kuulimme me yhtäkkiä sointuvan äänen sen syvyydestä. Mahdollista on että ääni syntyi luonnollisista vaikuttimista, mutta voi se myös tulla siitä kellosta, josta minä olen niin paljon kuullut. Olkoon sen asian laita miten tahansa. Tämä oli kaikessa tapauksessa ainoa merkki, mikä meille annettiin molempien miesten lepopaikasta. Ja nämä miehet olivat nyt maksaneet sen velan, joka niin kauan oli heitä painanut.
Me huusimme kaikin voimimme, mutta ainoastaan kaiku vastasi syvyydestä.
Kovin murheellisina lähdimme taas kulkemaan rinnettä ylöspäin.
"Mitä me nyt teemme, Mordaunt?" sanoin minä matalalla äänellä. "Me voimme ainoastaan rukoilla heidän sielujensa rauhan puolesta."
Heatherstone katsoi säkenöivin silmin minuun.
"Nuo ihmiset ovat mahdollisesti menetelleet salattujen lakien mukaan", huudahti hän, "mutta nyt katsotaan, mitä Englannin lait asiasta sanovat. Minä luulen että chela voidaan hirttää niinkuin joku muukin kuolevainen. Meillä lienee vielä aikaa saada, heidät kiinni. Tule tänne, koirani, tule!"
Hän veti koiran noitten kolmen miehen jäljille. Eläin nuuski niitä pari kertaa ja laskeutui sitten maahan karvat pystyssä ja vavisten.
"Siinä näet", sanoin minä, "että on turhaa taistella heidän kanssaan, joilla on käytettävinä voimia, joita emme kykene edes nimittämään. Me emme voi muuta kuin myöntyä siinä toivossa että nuo miesparat toisessa elämässä saavat korvauksen kaikesta siitä, mitä heidän on täytynyt kärsiä."