"Creen syvänteelle", vastasi hän. "Minä luulen että se on tässä lähellä."
"Creen syvänteellekö?"
"Se on niin syvä ettei kukaan koskaan ole löytänyt sen pohjaa. Kansa väittää että siitä juuri johtaa ovi manalan syvyyteen."
"Oletteko te ollut siellä?" kysyin minä.
"Ollut siellä! Mitä minä siellä tekisin? Ei yksikään ihminen, jolla on terve järkensä tallella, koskaan mene sinne.
"Mistä te sitten tiedätte että tuo syvänne todellakin on olemassa?"
"Isänisäni isä on ollut siellä, ja sentähden minä sen tiedän", vastasi Fullerton. "Eräänä lauantai-iltana oli hän aika humalassa ja löi vetoa mennäkseen sinne. Hän ei jälestäpäin mielellään puhunut siitä käynnistään eikä koskaan kertonut näkemiään. Hän oli ikäänkuin mieletön kun joku vaan puhui syvänteestä. Totelkaa siis minun neuvoani ja palatkaa kotiin, sillä siihen paikkaan menemisestä ei lähde mitään hyvää."
"Me voimme jatkaa matkaamme ilman teitä", huomautti Mordaunt. "Jos vaan lainaatte meille koiraanne, niin voitte kääntyä kotimatkalle."
"E-enpäs", huusi hän. "Minä en tahdo koirani joutuvan saatanan kynsiin.
Sentähden täytyy sen seurata minua."
"Koira seuraa meitä", puhkesi seuralaiseni puhumaan säkenöivin silmin, "Meillä ei ole aikaa riidellä teidän kanssa. Katsokaa, tässä minä jätän teille 5 punnan setelin. Jos estätte meitä ottamasta koiraa, niin minä heitän teidät veteen."