"Minun pitää lukea muutamia tärkeitä papereita", sanoi hän. "Siihen minulta menee tunti tai niille main. Minä arvaan, että Louis tahtoo katsella vähän tätä vanhaa paikkaa, ja minä olen varma, että hän ei voi saada parempaa opasta kuin sinä Sibylle olet, jos haluat käydä hänelle vähän näyttelemässä."
Sibylle ei vastustanut, ja minä puolestani olin ihastunut tähän ehdotukseen, sillä siten sain tilaisuuden päästä lähemmin tutustumaan kummalliseen serkkuuni, joka minulle oli sanonut niin paljo ja kuitenkin näytti tietävän vielä enemmän. Mitä hän tarkotti sillä, että hän niin salaperäisesti oli varottanut minua isästään, ja minkä vuoksi hän oli niin halukas tietämään minun sydämeni asioita? Näihin kahteen kysymykseen minun piti välttämättömästi saada vastaus. Me siis menimme yhdessä kävelemään suloiseen meri-ilmaan, jonka eilinen myrsky oli vielä raitistanut. Kun hän minulle oli näyttänyt kaikki niin tarkkaan, että huomasin, miten hän oli mielistynyt tähän linnaan, niin hän pyysi anteeksi, että hän oli täällä isäntänä ja minä vieraana.
"Minä en ollut katkera teitä kohtaan, vaan itseäni kohtaan", sanoi hän, "sillä me olemme käkiä, jotka olemme anastaneet toisten pesän ja karkottaneet pois ne, jotka sen ovat rakentaneet. Minua hävettää, että isäni on kutsunut teidät vierailemaan omaan kotiinne".
"Me olimme ehkä liiaksi juurtuneet tänne", vastasin. "Ehkä oli oma hyvämme, että meidät karkoitettiin murtamaan itsellemme oma tie, niin kuin nyt aijon tehdä."
"Te sanotte, että aijotte mennä keisarin luo?"
"Niin."
"Tiedättekö, että hän on leirillä täällä aivan lähellä?"
"Olen kuullut siitä."
"Vaan teidän perheenne on vielä valtion kirouksessa."
"Minä en ole tehnyt hänelle mitään pahaa. Minä menen avomielisesti hänen luokseen ja pyydän, että hän suo minun tarjota hänelle palvelustani."