"Tässä minä olen", sanoi pieni tanakka, vahvajäntäreinen mies, joka tuli avonaiselle ovelle. "Mitä te tarkoitatte ryntäämällä tuolla tavoin minun myllyyni, mokomat roistot? Minä täällä kaikessa rauhassa olen lukemassa sanomalehteäni ja polttelemassa piippuani, niin kuin on tapani näin illoin, ja yhtäkkiä lentää akkunasta mies, niin että lasin sirpaleet pyryävät ympärilläni, avaa sitten oven seuralaisilleen. Minulla on ollut tarpeeksi vaivaa yhdestä vieraasta koko päivän enkä tahdo kolmea lisäksi."
"Talossanne on salaliittolainen Toussac."
"Toussac!" huudahti mylläri. "Ei suinkaan. Hänen nimensä on Maurice, ja hän on silkkikauppias."
"Häntä juuri haemme. Me tulemme keisarin nimessä."
Mylläri kuunteli suu auki.
"Minä en tiedä, mikä hän on, vaan hän tarjosi minulle rehellisen maksun, enkä minä häneltä ole kysellyt sen enempää. Eihän näihin aikoihin voi kysyä passia kaikilta matkailijoilta. Vaan tietysti … jos se on valtion asioita, niin minun ei sovi niihin sekautua. Vaan hänen hyväkseen on sanottava, että hän on pysynyt hyvin tyynenä siihen saakka, kun hän sai tuon kirjeen."
"Minkä kirjeen? Ajatelkaa tarkoin mitä puhutte, muuten oma päänne voi joutua sahanmuhavasuun."
"Sen toi tänne muuan nainen. Minä voin teille sanoa ainoastaan, mitä tiedän. Hän on siitä saakka puhellut yksikseen aivan kuin mielipuoli. Vereni ihan jähmettyi, kun kuulin hänen puhuvan. Hän vannoo murhaavansa jonkun. Minä olen hyvin hyvilläni, että te viette hänet."
"Nyt, hyvät herrat", sanoi Savary ja veti miekkansa tupesta, "meidän täytyy jättää hevosemme tähän. Tässä ei ole akkunaa neljääkymmentä jalkaa alempana, niin että hän ei voi päästä käsistämme. Katsokaa, että pistoolimme ovat kunnossa, niin meillä on mies pian kiinni."
Portaat olivat kapeat puiset kiertoportaat, jotka johtivat pieneen kamariin, minne valo pääsi seinässä olevan pienen aukon kautta.