"Ihanata!" huudahti koskaan kauhistumaton Challenger hieroessaan loukkaantunutta käsivarttaan. "Erittäin perinpohjainen ja täysin tyydyttävä näyte! En ollut voinut ajatella tällaista menestystä. Hyvät herrat, lupaan viikossa valmistaa toisen pallon, ja te voitte olla varmat siitä, että kotimatkamme alkaa täysin taatulla ja turvallisella taipaleella."
Tähän asti olen järjestyksessä kuvannut kaikki sattuneet tapahtumat. Nyt minä lopetan kertomukseni vanhassa leirissämme, jossa Zambo meitä niin kauan on odottanut. Kaikki vastuksemme ja vaaramme ovat nyt takanamme etäisinä kuin uni noilla suurilla punertavilla kallioilla, jotka kohoavat päittemme yläpuolella. Me olemme vahingoittumattomina päässeet laskeutumaan alas, vaikkakin aivan odottamattomalla tavalla, ja kaikki on nyt hyvin. Kuuden viikon tai kahden kuukauden perästä olemme Lontoossa, ja ehkäpä tämä kirje ei tule käsiinne paljoa ennen sitä, kun itse olemme ehtineet perille. Meidän sydämemme jo malttamattomina lyövät ja ajatuksemme edeltäkäsin rientävät tuohon meille niin rakkaaseen suurkaupunkiin. Ja sentään — mitkähän seikkailut meitä siellä odottavatkaan, kuinka kertomuksemme otetaan vastaan? Vaistoni sanoo minulle, että kokemuksiemme viimeisestä luvusta voi tulla kaikkein jännittävin ja vaiherikkain.
Sen päivän iltana, jona Challengerin omakätisesti rakentama pallo oli tuottanut meille tuon kuvailemani vaarallisen seikkailun, tapahtui meidän kohtaloissamme muutos. Olen jo sanonut, että vain pelastamamme nuori ylimys oli osoittanut myötätuntoa lähtöyrityksillemme. Hän oli ainoa, jolla ei ollut halua pidättää meitä vieraassa maassa vastoin omaa tahtoamme. Tämän oli hän sanonut meille ilmehikkäällä merkkikielellään. Sinä päivänä tuli hän leirillemme heti pimeän langettua maille ja hän jätti minulle — jostain syystä, luultavasti siitä, että hän ja minä olimme enimmin samanikäiset, hän aina oli kääntynyt minun puoleeni — pienen tuohikäärön, jonka jälkeen hän juhlallisesti osoitti ylempänä olevaa luolariviä, pani sormen huulillensa pyytäen asian salassa pitämistä ja hiipi taas takaisin kansansa luokse.
Minä otin tuohipalasen nuotion ääreen ja me tutkimme sitä kaikin miehissä tulen valossa. Se oli noin jalan levyinen ja sen sisäsivulle oli piirretty muutamia viiruja, jotka minä huolellisesti olen kopioinut.
Ne olivat hiilellä selvästi kuvatut tuolle valkealle pinnalle, ja ensin minä melkein luulin niillä olevan jonkunlaisen musikaalisen merkityksen, arvellen niiden olevan joitakin nuotteja.
"Mitä lienevätkin, siitä vain olen vakuutettu, että ne ovat sangen tärkeitä meidän kohtalollemme", sanoin minä. "Sen luin hänen kasvoistaan, kun hän jätti käärön minulle."
"Ellei tuo nuori mies vaan ole luonnontilassa oleva velikulta", huomautti Summerlee. "Luulisin että senluontoinen oliolaji on voinut syntyä jo hyvin alhaisella kehitysasteella."
[Intiaanikartta luolista tuohipalaselle piirrettynä.]
"Ilmeisesti tämä on jonkunlaista kirjoitusta", sanoi Challenger.
"Se on aivan kuin helppohintaisen tavaran hintataulukko", arveli lordi John, joka myös kurottautui sitä katsomaan. Mutta sitten hän ojensi kätensä ja sieppasi hintataulukon itselleen.