"Odotettuko?" hän kysyi.
"Sopimuksen mukaan."
"Onko teillä kirje mukananne?"
Näytin kirjeenkuorta.
"Hyvä." Hän tuntui hyvin harvasanaiselta. Seurasin häntä läpi käytävän, mutta äkkiä astui minua vastaan pieni nainen, tulleena luultavasti — ruokasalin ovesta. Hän oli säteilevän vilkas, tummasilmäinen pieni rouva, näöltään enemmän ranskatar kuin englantilainen.
"Vain silmänräpäys", hän sanoi. "Te saatte odottaa, Austin. Astukaa tähän huoneeseen, sir. Saanko kysyä, oletteko ennen tavannut miestäni?"
"En, rouva, minulla ei ole ollut kunniaa tavata häntä ennen."
"Silloin pyydän hänen puolestaan jo edeltäkäsin anteeksi. Minun täytyy sanoa teille, että hän on mahdoton, kerrassaan mahdoton henkilö. Kun tiedätte asian ennakolta, on teidän helpompi antaa hänelle anteeksi."
"Olette hyvin hienotunteinen, rouva."
"Kiiruhtakaa huoneesta, jos hän sattuisi suuttumaan. Älkää jääkö kauaksi aikaa puhelemaan hänen kanssaan. Muutamat ihmiset ovat siten joutuneet suuriin ikävyyksiin. Voi syntyä julkinen skandaali, ja minä ja me muut saamme paljon kärsiä. Ettehän vain aio puhua Etelä-Ameriikasta hänen kanssaan?"