ENSIMÄINEN LUKU
"Urotyöt ympäröivät meitä."
Mr Hungerton, tytön isä, oli todellakin maailman säädyttömin ihminen — turpea, pöhöttynyt, vanha papukaija, tosin perin hyvänahkainen, mutta oman yksinkertaisen minänsä yltäkylläisyyttä uhkuva. Vain se ajatus, että voisin saada tuollaisen appiukon, olisi voinut olla omiaan vieroittamaan minut Gladystä. Olen varma siitä, että hän luuli minun kolme kertaa viikossa tulevan "Kastanjoihin" vain kuulemaan hänen mielipiteitään kaksinkertaisesta rahakannasta — aineesta, jonka auktoriteettina hän piti itseään.
Vähintäin tunnin minä tänä iltana istuin kuuntelemassa hänen selvittelyjään hyvien rahojen väistymisestä huonojen tieltä, hopeasta arvonmäärääjänä, rupian arvon alenemisesta, ja vaihtoliikkeen oikeista ohjeista.
Olettakaamme, huusi hän mielettömästi innostuneena, että kaikki maailman velat samalla kertaa langetettaisiin maksettaviksi. Mitä tapahtuisikaan silloin nykyisten olosuhteitten vallitessa? Minä vastasin häikäilemättömästi, että olisin silloin mennyttä miestä, josta taas oli seurauksena, että hän hyppäsi pystyyn tuoliltansa, moitti minun parantumatonta kevytmielisyyttäni, mikä teki kaiken vakavan keskustelun kanssani mahdottomaksi, ja mennä köpitti huoneesta pukeutuakseen ennen vapaamuurarikokoukseen lähtöänsä.
Näin minä siis vihdoinkin olin jäänyt kahden kesken Gladyn kanssa, ja tuo kauan kaipaamani kohtalokas hetki koitti. Koko illan olin tuntenut samaa, kuin tuntee sotilas, joka odottaa vaaralliseen rynnäkköön kutsuvaa signaalia. Voiton toivo ja häviön pelko vuorottelevat hänen mielessään.
Hän istui ylpeän hienon profiilin piirtyessä punaisten verhojen taustalle. Oi, kuinka hän oli kaunis! Ja samalla niin luoksepääsemätön! Me olimme olleet hyviä ystäviä, oikein hyviä ystäviä, mutta kuitenkaan minä en voinut saavuttaa häneen sellaista toveruussuhdetta, joka vallitsi minun ja Daily Gazette'ssa toimivien työtovereitteni välillä — sikäläisessä ympäristössäni tunsin itseni täydelleen vapaaksi, avomieliseksi ja ystävälliseksi, mutta minkäänlaisia rakkauden vaikutelmia en siellä koskaan tuntenut. Vaistoni sanoo, että ei ole lainkaan minua liehittelevää, kun joku nainen suhtautuu minuun liian vapaasti ja luonnollisesti. Niin pian kun rakkaus on herännyt, seuraa sitä ujous ja epävarmuus — perintönä noilta menneiltä raakuuden ajoilta, jolloin rakkaus ja väkivalta usein kävivät käsikädessä. Painunut pää, alasluotu katse, kohoileva rinta ja arka asento — nämä, vaan eivät kiinteä katse ja reippaat vastaukset, ovat intohimon todelliset tuntomerkit. Minäkin lyhyen elämäni aikana olen huomannut tämän todeksi — tai sitten olen perinyt tämän vakaumuksen sinä synnynnäisenä tietoisuutena, jota me kutsumme vaistoksi.
Gladys omasi suuren määrän naisellisia ominaisuuksia. Jotkut pitivät häntä kylmänä ja kovana, mutta heidän tuomionsa oli rikollisen väärä. Tuo hienosti pronssilta vivahtava, melkein itämaiselta vaikuttava iho, sysimusta tukka, suuret loistavat silmät, täyteläiset kauneina kaartuvat huulet — kaikki ne puhuivat lämmöstä ja hehkusta. Mutta minä tiesin varsin hyvin, että tähän asti en ollut osannut loihtia esiin näitä tunteita. Oli miten oli, joka tapauksessa tahdoin järkähtämättömästi saada ratkaistuksi tämän asian vielä tänään. Ei voisi kuitenkaan sattua mitään hänen kieltoansa pahempaa, ja oli parempi olla hyljätty kosija kuin hyväksytty veli.
Niin pitkälle ajatukseni olivat ehtineet, että aioin juuri katkaista pitkän ja epämiellyttävän hiljaisuuden, kun kaksi tutkivaa tummaa silmää kääntyi minuun päin, ja niiden omistaja ravisti ylpeätä päätänsä, nuhtelevasti hymyillen.
"Minusta tuntuu ihan siltä, kuin te, Ned, aikoisitte kosia minua. Oi, älkää viitsikö! Näin on paljon hauskempi!"