"Sinä koettelet liiaksi minun kärsivällisyyttäni. Hirviö — kehno, lörpöttelevä karhu — sellaiseksi sinä olet tullut."
"Ole nyt kiltti, Jessie."
"Karjuva, hoilaava riitapukari."
"Jo riittää! Nyt rangaistuspallille!" sanoi hän.
Hämmästyksekseni kumartui hän, nosti vaimonsa korkealle mustalle marmorista hakatulle jalustalle, joka oli hallin nurkassa. Se oli vähintäin seitsemän jalkaa korkea ja niin kapea, että hän tuskin voi säilyttää siinä tasapainonsa. Ei voi kuvitellakaan mitään hassunkurisempaa kuin hän tuossa istumassa, kasvot vihasta vääntyneinä, potkien jalkojaan ja ruumis putoamisen pelosta aivan kankeana.
"Nosta minut alas!" pyysi hän valittaen.
"Sano 'ole niin hyvä!'"
"Sinä ilkeä George. Nosta minut heti maahan."
"Tulkaa kanssani työhuoneeseen, sir Malone."
"Tiedättekö, sir —!" sanoin minä katsoen hänen rouvaansa.