"Kuulehan, Jessie, mr Malone pyytää sinun puolestasi. Sano 'ole niin kiltti', niin nostan sinut heti."
"Senkin peto! Ole niin hyvä! Ole niin hyvä!"
Hän nosti vaimonsa maahan kuin pienen linnun.
"Sinun täytyy olla kiltti, pikku ystäväni. Mr Malone on sanomalehtimies. Huomiseen lehteen keittää hän tästä kaikesta erinomaisen sopan ja myy tusinoittain lisälehtiä meidän naapureillemme. Päällekirjoitus tulee kuulumaan: 'Kummallinen tapaus ylhäisten parissa.' Sinä varmaan tunsit itsesi hyvin ylhäiseksi tuolla jalustan kärjessä, vai kuinka. Pienemmällä painettuna on otsikossa sanat: 'Katsaus erään riitaisen perheen kotielämään.' Hän, mr Malone, kiskoo kappaleen kustakin, pitää hyvänään mitä roskaa tahansa, kuten kaikki hänen laisensa — porcus ex grege diaboli — sika paholaisen karjassa. Se siitä asiasta. Mitä nyt, Malone?"
"Te olette todellakin sietämätön!" sanoin minä tulisesti.
Hän nauroi kuollakseen.
"Pian iskemme me jälleen yhteen", sanoi hän katsoen vuoroon minuun vuoroin vaimoonsa samalla pullistaen laajaa rintaansa. Mutta äkkiä hän muutti puhetapansa. "Suokaa anteeksi tämä kevytmielinen perhepila, mr Malone," sanoi hän. "Kun huusin teitä tulemaan takaisin, tein se vakavana enkä suinkaan aikonut sekoittaa teitä meidän pieniin perhenapinoihimme. Nyt saat sinä, pikku vaimoseni, mennä, äläkä enää ole pahoillasi." Hän asetti suuren kätensä vaimonsa olkapäille. "Olet puhunut aivan totta, Jos olisin sinun tahtosi mukainen, niin olisin kyllä parempi ihminen, mutta silloin en voisi olla George Edward Challenger. Onhan paljon minua parempia miehiä, mutta on vain yksi G.E.C. Pidä siis minut hyvänäsi sellaisena kuin olen." Ja silloin suudella läimähytti hän häntä niin, ett siitä raivostuin vielä enemmän kuin hänen pahuudestaan häntä kohtaan. "No, mr Malone", sanoi hän äärettömät arvokkaasti, "saanko pyytää teitä käymään tänne minun huoneeseeni."
Ja me palasimme siihen huoneeseen, jonka me kymmenisen minuuttia sitten olimme niin meluisasti jättäneet, Professori sulki oven huolellisesti, osoitti minulle nojatuolia ja toi savukerasian eteeni.
"Väärentämätöntä San Juan Coloradoa", sanoi hän. "Helposti kiihoittuviin henkilöihin, jollainen tekin olette, vaikuttaa narkotika tyynnyttävästi. Älkää herran nimessä purko sitä! Leikatkaa — ja leikatkaa kunnioittavasti.' Nojautukaa mukavasti taapäin ja kuunnelkaa tarkasti, mitä minä suvaitsen teille ilmoittaa. Jos tahdotte tehdä jotakin huomautuksia, niin jättäkää ne toistaiseksi.
"Ensin pari sanaa teidän palaamisestanne huoneeseeni hyvinansaitun ulosheitännän jälkeen" — hän kierteli partaansa ja katseli minua röyhkeästi kuten ärsyttääkseen taisteluun — "hyvinansaitun ulosheitännän jälkeen, sanoin minä. Teidän tuolle hätäilevälle poliisille antamanne vastaus oli syynä tuloonne. Olin huomaavinani siinä hitusen oikeudentuntoa — joka tapauksessa enemmän oikeudentuntoa, kuin mitä teidän ammatissanne on tavallista. Myöntäessänne antaneenne aihetta tapaukseen ja että syy oli teidän, annoitte te näytteen ennakkoluulottomuudestanne ja käsityskykynne laajakantoisuudesta, ja tuo vaikutti edullisesti minuun. Se ihmissuvun alaluokka, johon te epäilemättä kuulutte, on aina ollut minun älyllisen näköpiirini alapuolella. Teidän sananne kohottivat asemaanne melkoisesti. Kiinnititte huomiotani. Senvuoksi pyysin teitä tulemaan vielä kerran huoneeseeni, jotta voisin lähemmin tutustua teihin. Tahdotteko ystävällisesti ravistaa savuketuhkanne tuohon bambu-pöydällä olevaan pieneen japanilaismaljakkoon."