Hän katsoi minuun ja minä voin lukea epäilystä hänen julkeasta katseestaan.
"Mitä minä tosiaankaan tiedän teidän kunniastanne?" sanoi hän.
"Te käytätte sentään liian suuria vapauksia", huudahdin minä harmistuneena. "Ei koskaan elämässäni ole kukaan minua näin röyhkeästi loukannut."
Minun hyökkäykseni näytti häntä enemmän miellyttävän kuin suututtavan.
"Pyöreäkalloinen", mutisi hän. "Lyhytpäinen, harmaasilmäinen, mustatukkainen, vivahtaa hiukan neekeriin. Luultavasti kelttiläinen?"
"Minä olen irlantilainen, sir,"
"Irlantilainen — irlantilainen?"
"Niin, sir."
"Se selittää asian. Saadaan nähdä. Te olette luvannut pitää luottamustani arvossa. Sanon teille mielelläni, että luottamukseni ei ole täydellinen. Mutta joka tapauksessa annan teille mieltäkiinnittäviä tietoja, Ensinnäkin tiedätte kai, että minä kaksi vuotta sitten tein matkan Etelä-Ameriikkaan — sillä on vielä kerran huomattava sija tieteen historiassa. Matkani tarkoitus oli varmentaa Wallacen ja Bateksen tekemiä loppupäätelmiä, ja tuo voi olla mahdollista ainoastaan tutkimalla esitettyjä tosiasioita juuri samallaisten ehtojen vallitessa. Vaikkapa ei matkallani olisi ollut muitakaan tuloksia, olisi se ollut hyvin tärkeä, mutta oleskellessani siellä sattui jotain odottamatonta, joka avasi tutkimukselle aivan uuden suunnan.
"Te tiedätte — tai luultavasti te ette tänä puolisivistyneenä aikakautena tiedä, että suuret osat Amazon-virran ympärillä olevista maista ovat vielä tutkimattomia, ja että suuri joukko lisäjokia, joista useimpia ei ole kartalle merkitty, laskee pääjokeen. Velvollisuuteni oli käydä noissa vähän tunnetuissa maissa tutkimassa niiden kasvikuntaa; ja tämä antoi arvokkaan lisän suureen, monumentaaliseen zoologia-teokseeni, joka antaa oikeuden olemassaololleni. Työni päätyttyä satuin paluumatkalla viettämään yöni pienessä intiaanikylässä, joka sijaitsi erään sivujoen yhtymäkohdassa pääjokeen. Sivujoen nimen säilytän omana tietonani. Alkuasukkaat olivat cucamaintiaaneja, hyväluontoista mutta rappiotunutta heimoa, jonka henkinen lahjakkuus nousee tuskin keskinkertaisen lontoolaisen tasolle. Olin menomatkallani onnistunut parantamaan muutamia heistä, ja persoonani oli tehnyt syvän vaikutuksen heihin, jonka vuoksi en lainkaan ihmetellyt huomatessani paluumatkalla, että minua oli odotettu. Heidän merkinannoistaan huomasin, että joku mitä kipeimmin tarvitsi minun taitoani lääkärinä, ja minä seurasin päällikköä erääseen luolaan. Astuessani sinne huomasin heti, että sairas, jonka avuksi minua oli kutsuttu, oli juuri heittänyt henkensä. Hämmästyksekseni hän ei ollutkaan intiaani, vaan valkoihoinen — hyvinkin valkoinen mies, tahtoisin sanoa, sillä hän oli valkotukkainen ja hänellä oli muutamia albinoksen tuntomerkkejä. Hänen vaatteensa olivat rääsyiset, hän oli äärettömän laiha ja näytti kauan kärsineen säästä johtuvista vaikeuksista. Mikäli voin saada selkoa alkuasukkaitten puheista, oli hän heille aivan outo ja oli saapunut perin uupuneena metsäin halki kulkien heidän kyläänsä.